Pallas-Hetta vaellus kesällä 2018, päivä nro 4: Sioskuru-Hetta

Lauantai 30.6.2018. Sioskurusta Hettaan.

Yöllä sateli vähän vettä pariin otteeseen,  niinkuin aiempina öinäkin. Tunturipuron kohinassa kaikki muut luonnonäänet peittyivät ja uni tuli ihan kohtuullisen hyvin. Mieli oli jo hieman haikea, kun tiesi, että vaellus loppuu seuraavana päivänä. Yöllä heräilin muutaman kerran, kun tuntui että kylmää ilmaa pääsi makuupussiin aina nukkuma-asentoa vaihtaessa. Säätelin makuupussin hupun kiristysnaruja useaan otteeseen. Aamulla herättiin jo hyvissä ajoin. Aamutoimet viimeistä kertaa tällä reissulla oli tehty jo kymmeneen mennessä. Pidimme vielä aamupalan ajan tulta nuotiossa, poltellen pahviroskia ja fiilistellen vielä hetkisen tunturielämää.

Kymmenen jälkeen jätimme Sioskurun taaksemme, ja lähdimme nousemaan helppoa ja leveää polkua kohti Ounastunturin huippua Pyhäkeroa. Neljä kilometriä pelkkää nousua. Välillä pysähtelimme juomatauoille ja ihastelemaan maisemia, jotka avautuivat aina vaan kauniimpina. Kauempana lipui ohi sadekuuroja, ja vain pieni kuurontapainen osui kohdallemme, muuten saimme kulkea poutaisessa ja välillä aurinkoisessakin säässä. 

Sioskurulta Pyhäkerolle lähdössä.

Polku oli leveä ja nousua tuntui riittävän.

Pyhäkeron huippua lähestyttäessä ihastelttin taaksepäin jo kuljettua matkaa. 

Sadekuuro jossain kauempana.

Sielikkö on yksi kauneimmista tunturikukista.

Hymy alkoi pikkuhiljaa nousta huulille, kun näimme viimeisen huipun, Pyhäkeron. Vaikka ilmassa oli haikeutta vaelluksen loppumisen takia, fiilis oli kuitenkin aivan huikea; kohta olisimme taivaltaneet koko Pallas-Hetta reitin. Mahtavaa!
Sioskurusta Pyhäkeron huipulle meni aikaa tunti ja kymmenen minuuttia. Kohtalaisen hyvä vauhti pelkkää nousua vasten, vaikka kiirettä ei pidettykään.

Pyhäkeron huipulla voi jo vähän tuulettaa.

Rakas reissurusselikin oli ollut niin reipas koko matkan.

Pyhäkerolla tuuli melko kovaa, ja kuvien ottamisen ja viimeisten maisemien katselujen jälkeen lähdimme taivaltamaan kohti Pyhäkeron päivätupaa. Matkanverrelle jäi Pyhäkeron järvi ja palaneen autiotuvan rauniot. Sen jälkeen polku muuttuikin leveäksi kävelytieksi.

Pyhäkeron rinteellä. Pyhäjärvi.

Viimein tultiin tunturikoivikon rajaan ja loimme viimeiset silmäykset taaksemme tunturiin. Kohta tunturimaisemat olisivat muisto vain. Pyhäkeron päivätuvalle saavuttiin koivikon läpi välillä pitkospuita pitkin. Märällä kelillä ja keväällä tuo kohta on varmasti todella mutainen ja liejuinen.

Opaskyltti Pyhäkeron päivätuvan pihalla.

Pyhäkeron päivätupa.

Saavuimme Pyhäkeron päivätuvalle, jossa olikin tauolla Sioskurusta tuttu naiskaksikko. He lopettelivat lounasta ja vaihdoimme siinä heidän kanssaan muutaman sanan vaelluksesta. Sen jälkeen he lähtivät kohti Hettaa.

Mekin pidimme lounastauon, koska matkaa oli vielä kuusi kilometriä Ounasjärven rantaan. Lounasvaihtoehtoja oli jäljellä useita. Olimme ottaneet vaellukselle mukaan vähän liikaa ruokaa, mutta toisaalta eipähän loppunut kesken. Syötiin vielä jotkin nopeat retkiruuat, joihn lisättiin vain kuuma vesi, ja nautiskeltiin jälkiruuaksi teetä ja viimeiset riisikakut. Lounastimme tuvan rappusilla, koska tuvassa oli joku vaeltaja nukkumassa. Emme halunneet häiritä häntä.

Sitten heitimme rinkat selkään viimeistä kertaa ja lähdimme kohti Hettaa. Tässä kohtaa viestittelimme Hetan Kodalle, että varautuvat tulemaan meitä hakemaan rannasta noin puolentoista tunnin kuluttua. 

Maasto muuttui metsäiseksi ja oli helppokulkuista.

Kuusi viimeistä kilometriä edessä.

Jossain kohtaa miehen pohkeeseen alkoi sattua, ja hänen kävelynsä alkoi olla jo hieman hankalaa. Vauhtimme hidastui, mutta sitkeästi hän jaksoi vaellussauvojen avulla kävellä. Mietittiin, että onneksi pohjevamma tuli näin lopussa, eikä kesken vaelluksen, koska sitten olisi pakko ollut pitää välipäivä jossain, tai kävellä lähimmälle poistumispaikalle.

Viimeiset kilometrit kuljettiin metsässä.

Puolukat kasvavat kannon päällä.

Vihdoin saavuttiin rantaan Ounasjärvelle. Sioskurusta Ounasjärven rantaan oli mennyt aikaa vajaat viisi tuntia. Matkaa kertyi 14 kilometriä. 

Olo rantaan tullessa oli todella euforinen, onnellinen ja epäuskoinen. Hitto me tehtiin se; vaellettiin 55 kilometriä Pallakselta Hettaan! Vielä viimeiset valokuvat ehdittiin ottaa ja hieman huilata ennenkuin Hetan kodan tervantuoksuinen puuvene kaartoi laituriin väsyneitä vaeltajia noutamaan.

Pohjevammainen mies veneessä.

Hetan kodalle saavuttuamme pääsimme suoraan meille lämmitettyyn rantasaunaan. Oli ihan luksusta päästä pesemään vaellushiet, ja uimaan ja saunomaan. Kaiken kruunasi vielä valmis ruokapöytä. Kyllä meitä vaeltajia hemmoteltiin.

Hetan kota, Enontekijön Hetassa tarjoaa kaikki palvelut vaeltajille ja matkaajille.

Meidän oma liikkuvakoti odotti vaeltajia Hetan kodalla.

Vaellus oli kaikkinensa erittäin onnistunut. Säät suosivat, eikä yhtään kertaa kastuttu niin, että olisi jouduttu vaatteita kuivattelemaan. Ruokaa oli mukana liikaa, mutta ehkä opimme tästä. Varusteet toimivat, ja vaellussauvat oli pelastus kipeän jalan kanssa kävelevälle miehelle. Muutenkin suosittelen ehdottomasti vaellussauvojen käyttöä. Sauvat auttaa tasapainon pitämisessä epätasaisessa maastossa ja keventää kannettavaa kuormaa. Yläkroppa saa liikettä, eikä sormet puudu, eikä turpoa.

 Ensimmäiseksi vaelluskohteeksi Pallas-Hetta oli ihan loistava valinta. Tästähän tämä vaellusnälkä vasta alkaakin kasvaa. Maisemat olivat todella mahtavat, ei niitä oikein kuviin saa tallennettua. Vaikea kuvailla fiiliksiä, ne olivat niin huikeat koko ajan. Paljon oli odotuksia tälle vaellukselle, mutta ne täyttyivät moninkertaisesti. Kiitollinen mieli siitä, että kroppa kesti meillä molemmilla loppuun asti. Pelkäsin oman iskias-vaivaisen selkäni puolesta, mutta onneksi mitään ongelmaa ei ollut.

Nyt kun olen Instagramista ja Facebookista katsellut ruskakuvia samalta reitiltä (ja ylipäätään Lapista), en voi kuin ihmetellä ja lumoutua tästä kaikesta kauneudesta mitä luonto meille tarjoilee.

Ihanaa alkavaa ruska-aikaa! Kyllä ne värit loistavat täällää etelämmässäkin, vaikkei ne vertoja vedäkään Lapin ruskalle.

Kiitos kaikille osapuolille onnistuneesta vaelluksesta, ja terkkuja Lappiin Hetan kodan väelle.

Luonnosta lumoutunut vaeltaja-mutsi

ps. Seuraava postaus tulossa Muonion Särkitunturin yöttömän yön retkeltä.