lauantai 11. kesäkuuta 2016

Lofooteilla

Olemme olleet Lofooteilla Bobil camping Lyngvaerissa pari päivää, ja ajattelimme olla sunnuntaihin saakka.

Paikka on upealla paikalla merenrannalla ja meillä on ikkunoista kauniit meri-ja vuoristonäkymät. 

Näkymät vaunun ikkunasta

Leiri pystyyn Bobil campingille Lyngvaeriin

Leiriydyimme tänne eilen puolen päivän maissa ja matkalla pysähdyimme ottamaan maisemakuvia. Ajomatkaa kertyi reilu 100 kilometriä. Tie oli ihan hyväkuntoinen, mutta kapeahko. Muutamia tunneleitakin osui matkalle, pisin niistä oli 6,4 km. Lofootithan alkavat virallisesti Austvågöyalta, ei vielä Hinnoyan saarelta, vaikka minulle tämä koko saarijono on yhtä Lofoottia. 

Matkalla

Kapelsvåg

Matkalla pysähdyttiin ottamaan kuvia

Illalla lähdimme kiipeilemään muutaman kilometrin päähän Henningsvaerin tien varteen. Maisemat olivat ihan mielettömät. Enpä ole boulderoinut tämänkaltaisissa maisemissa koskaan (tosin olen vasta pari vuotta itse kiipeillyt, mies yli kymmenen vuotta). 

Matkalla Henningsvaeriin kiipeilemään

Kiipeilyä upeissa maisemissa


Maisemat ovat todella kauniita


Tänään perjantaina, kävimme kiipeilemässä Kallessa (Kallestrande). Siellä menikin melkein puoli päivää. 

Kallestrande

Kiipeilyä Kallessa





Illalla kävimme koiran kanssa pienen kävelylenkin leirintäalueen lähimaastossa. Postaan mielummin kuvia, kuin kirjoitan. Kuvat kertovat niin paljon enemmän. 

Iltalenkillä


Eilen illalla valvoin yli puolen yön, koska halusin nähdä keskiyön auringon. Oli upeaa ja hämmentävää katsella auringon painuvan vuoren taakse, ja silti oli lähes yhtä valoisaa kuin päivällä. 

Keskiyön aurinko

Keskiyön aurinkoja tarjolla vielä monen monena yönä. Onneksi vaunun saa melko pimeäksi, joten valoisuus ei vaikuta uniin juurikaan. Ei vain malttaisi mennä nukkumaan. 

Huomenna lauantaina vähän ehkä kiipeilyä ja Svolvaerissa kaupassa käyntiä, ja leppoisaa karavaanarielämää. 

Lyngvaer hiljenee, palataan taas..
- Mutsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti