sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kiipeily- ja patikointireissu Lofooteille

Mukavaa alkanutta syksyä!

Kylläpä tämä kesä hurahti nopeasti. Tuntuu, että se meni ohi juuri kun olimme päässeet reissaamisen vauhtiin. Tässä tulee hieman kertomusta meidän keväästä ja alkukesästä.

Karavaanarin näkökulmasta kevät oli huono. Säät olivat vielä keväällä niin epävakaiset, ettei montaa viikonloppureissua ehditty tekemään ennustettujen lumisateiden takia. Toukokuussa käytiin parina viikonloppuna reissussa Leininrannassa Kausalassa, sekä Puumalan Pistohiekalla. Molemmissa paikoissa kiipeilykivet ja -kalliot olivat lähellä, joten tekemistä riitti koko viikonlopulle mukavasti.

Kesäloman alkajaisiksi, kesäkuun toisella viikolla päätettiin taas lähteä Lofooteille kiipeilemään (boulderoimaan), patikoimaan ja ihastelemaan maisemia. Tällä kertaa Norjaan ajeltiin Kilpisjärven kautta välttääksemme  Ruotsin puuduttavan tylsän läpiajon. Suomen kesäiset säät pitivät meitä hieman jännityksessä ennen reissuun lähtöä. Lapissa nimittäin satoi lunta vielä kesäkuun ensimmäisinä päivinä, ja luulimmekin, että joudumme siirtämään lähtöämme viikolla. Onneksi lumet sulivat kuitenkin niin nopeasti, että päästiin matkaan suunnitellusti. Parin yön taktiikalla oltiinkin jo Lofooteilla. Ajopäivät olivat pitkiä, mutta määränpäässä meillä oli sitten aikaa lepäilläkin. Norjan puolella matkan varrella oltiin yötä Skibotnissa Olderelv Campingissa, mikä oli todella siisti ja hieno leirintäalue upeissa vuono- ja vuorimaisemissa.

Olderelv Camping. Skibotn. Norja
Maisemat Skibotnin ja Lofootien välillä olivat upeat. Niitä ihaillessa matka meni suhteellisen nopeasti.

Vuorimaisemat olivat kauniit

Upea ja kaunis Norja luonto



Laskeudutaan kohti Norjan länsirannikkoa. Ofotfjorden.

Länsirannikolta Lofooteille on matkaa vielä pari sataa kilometriä. Lofootit alkavat vasta Hinnoyan saaren jälkeen Tengelfjordin kohdalta.

Tämän vuonon kohdalta alkavat Lofootit. Tästä kulkee myös Hurtigruten reitti.
Ajelimme Austvågöyalla samalle leirintäalueelle (Lyngvaer Bobil Camping), missä olimme vimme kesänäkin. Paikka on keskeinen kiipeilyä ajatellen.

Maisemat leirintäalueella olivat tutut viime kesältä

Päivämme Lofooteilla kuluivat kiipeillen, patikoiden ja tutustuen paikkoihin, missä ei vielä viime kesänä ehditty käymään. Sadepäivinä kävimme Lofoten-museossa ja Aqariumissa, ja ajelulla Eggumin luonnonsuojelualueella Vestvågöyalla. Säät olivat sateisemmat kuin viime kesänä samoihin aikoihin. Välillä meni monta päivää, ettei sumun takia vuorenhuippuja näkynyt ollenkaan, pilvet roikkuivat lähes maassa asti.

Mikäs oli näissä maisemissa kiipeillä poutasäällä

Taustalla vuoret, joiden rinteillä köysikiipeilijät kiipeilevät

Mies sai topattua, eli kiivettyä viime kesänä projektiksi jääneen reitin. 


Tällä reissulla tutustuttiin Lofoottien patikointireitteihin hieman paremmin, ja käytiinkin huiputtamassa kolme eri vuorta. Vuoret olivat maastoiltaan kaikki vähä erilaisia. Helpoksi merkityt reititkin vaativat kyllä hyvää kuntoa, koska nousut ovat usein kivikoisia, louhikkoisia ja sateiden jälkeen liukkaita, osin mutaisiakin.

Eräänä päivänä iltaltalenkiksi huiputettiin läheinen Hoven 368 mpy.


Huipulla tuuli ja satoi vettä. Näkymät olivat vähän kenhot.

Lomalla on ihanaa, satoi tai paistoi.

Toinen huiputus tehtiin Svolvaerin ja Kabelvågin välimaastoon jäävälle Tjeldbergtindenille 367mpy. Vuorella oli kaksi eri huippua, joista haastavammalle piti kiivetä köyttä apuna käyttäen. 

Maisemia matalammalta huipulta ympäristöön


Näkymiä Svolvaerin suuntaan

Näkymät Kabelvågin suuntaan

Kolmantena huiputettiin Glomtindenin huippu, joka oli 419 metriä merenpinnan yläpuolella. Tälle retkelle otettiin trangiakin mukaan, ja valmistettiin retkiruokaa huipunjuurella tuulelta suojassa. Maisemat huipulta olivat upeat, koska sää oli kirkas ja osin aurinkoinen. Näkyvyyttä merellekin oli mukavasti.


Maisemat olivat kauniit Kabelvågin suuntaan

Nousua Glomtindenille

Glomtindenin vieraskirja oli postilaatikossa

Etsi kuvasta turisti

Ruokalepo ja maisemien ihastelua.

Tulipa tällä reissulla vietettyä juhnnuskin ensimmäistä kertaa ulkomailla. Yleensä on aina vietetty mökkijuhannus koti-Suomessa. Kyllähän tuo paloi kokko Lofooteillakin. Leirintäalueella oli tarjolla valaanlihaa kera riisin, mutta jätimme niinkin eksoottisen ruuan maistelematta.

Kokko Norjan tapaan

Juhannusta vieteltiin asiaankuuluvin menoin. Suomenlippu ja skumppaa.



Lofoten-Museumissa käytiin tutustumassa Lofoottien historiaan. Aquariumissa nähtiin alueelle tyypillisiä kaloja ja muita otuksia, joita meressä elää. Eggum oli vanha saksalainen tukikohta ja sen ympäristö Norjan kansallisreittiä. 


Lofoten Museumissa kalastajien kämppä

Kalastaja-alus

Joku merenelävä

Eggum


Hauklandin rannan takana olevalla Uttakleivin rannalla ei viime kesänä jostain syystä käyty, joten nyt korjattiin sekin virhe. Ja kyllä kannatti mennä. Maisemat olivat sielläkin aivan vertaansa vailla. Oli tarkoitus patikoida Hauklandin rannan lähellä, jollekin useista huipuista, mutta ei viitsitty sateeseen lähteä mutaisille rinteille tarpomaan. Tyydyttiin pieneen päiväkävelyyn merenrannalla ja maisemien ihailuun.


Reissurusseli Hauklandin rannalla

Haukland

Uttakleiv

Uttakleiv


Norjassa vierähti kaiken kaikkiaan parisen viikkoa. Juhannuslauantaina lähdettiin ajelemaan takasin kohti lappia ja Kilpisjärveä.
Matkalla pysähdyttiin katsomaan Rovijoenputous eli Morsiushuntu, joka sijaitsee Skibotnin ja Kilpisjärven välillä. Putous oli vähän vaikeasti löydettävissä, ja aluksi etsittiinkin sitä aivan väärästä kohdasta. Loppujen lopuksi se löytyi ison levähdysalueen vierestä. Putouksella kerrotaan olevan korkeutta 28-30 metriä. 

Rovijoen putous oli vaikuttavannäköinen

Yöksi jäätiin Kilpisjärven rannalle levähdysalueelle. Vaunun ikkunasta oli kauniit näkymät Saana tunturille. Sunnuntaina olisi ollut tarkoitus valloittaa Saanan huippu, mutta sää kirjaimellisesti vesitti tämän yrityksen jo toistamiseen. (Haluan ehdottomasti huiputtaa Saanan sellaisella säällä, että näkymät huipulta ovat kauniit.) Ei auttanut kuin niellä pettymys ja lähteä ajelemaan kohti Enontekiön Hettaa, joka oli seuraava määränpäämme.

Saanan "juurella" yöpyi moni muukin karavaanari ns. puskaparkissa

Seuraavan postauksen teenkin liittyen Lappiin.

Kesällä ehdittiin käymään viidessä eri kansallispuistossa. Niistä on tarkoitus tehdä postaukset tässä syksyn mittaan. Jäähän kuulolle, jos kansallispuistot sinua kiinnostavat. Kesällä innostuttiin vaihtamaan vaunukin vähän uudempaan. Siitä onkin kuvia instagramin puolella ja saattaapa tuo uusi kulkine vilahdella kuvissa, kun teen kansallispuistoista juttuja.

En tiedä kuinka selviän tästä syksystä, kun en pääse lappiin ruskaretkeilemään. Alkaa ilmoilla olla jo vieroitusoireiden merkkejä, kun katselee toisten upeita lappikuvia facebookin lappi ryhmässä.

Onneksi ruskanvärejä löytyy ihan täältä kotikulmiltakin, kun oikein sillä silmällä katselee.

Mukavaa syyskuuta!

-Reissumutsi





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti