sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ahvenanmaan reissu

Pari viikkoa Lofottien reissun jälkeen lähdimme vähän extempore reissulle Ahvenanmaalle. Minulle Ahvenanmaa oli ihan vieras ja tuntematon kohde, mies sen sijaan on käynyt siellä useita kertoja kiipeilyreissuilla kavereidensa kanssa.

Torstaina heinäkuun 21. päivä lähdimme ajelemaan kohti Naantalia. Perjantai aamuna hyppäsimme Finnlinesin laivaan ja matkasimme Ahvenanmaalle viikoksi kiipeilemään ja lomailemaan.

Menimme torstain ja perjantain väliseksi yöksi Salorannan sfc-alueelle, joka oli n. 20 minuutin ajomatkan päässä Naantalin satamasta. Alue oli rauhallinen ja saimme paikan merenrannan lähisyydestä. Illalla vielä saunoimme yleisillä vuoroilla ja kävimme hyvissä ajoin yöpuulle. Koska satamassa piti olla perjantaiaamuna jo klo 8.00.

Aikamme jonotettuamme, pääsimme ajamaan laivaan. Rahtilaivat ovat melko "karuja" verrattuna ruotsin ja Tallinnan laivoihin, mutta emme muuta kaivanneetkaan kun edullista siirtymää Ahvenanmaalle. Meillä oli hyttikin varattuna, koska matkustimme koiran kanssa.


Laiva on lastattu karavaanareilla


   
Koiraa vähän jännitti ensimmäinen laivamatka

Iltapäivällä puoli kolmen maissa, olimme perillä Långnäsin satamassa, josta lähdimme ajelemaan kohti Puttes Campingia. Olimme katsoneet leirintäalueen jo valmiiksi etukäteen, ettei perillä tulisi sen suhteen mitään yllätyksiä. Puttes osoittautui isoksi alueeksi, ja siellä oli kaikki tarvitsemamme palvelut, tosin vähän ajan patinoimat, mutta ihan välttävät kuitenkin. Alueella oli myös vierasvenesatama ja mökkimajoitusta. 

Alue oli aivan Bomarsundin linnoituksen kupeessa, ja linnoituksen kauniissa maisemissa kävimmekin usein kävelemässä pienen iltalenkin.

Bomarsundin linnoituksen raunioita

Puttes campingin vierasvenelaiturit

Bomarsundin silta ja museo.
Koira linnoituksella
Linnoituksen raunioilla oli sodanaikaisia tykkejä




Jo heti lauantaina lähdimme kiipeilemään Kasvikenin bouderkiville Getaan. Kivet olivat helposti lähestyttävissä, eikä parkkipaikalta ollut kävelymatkaa kuin parisataa metriä. Sää oli vähän liian lämmin kiipeilyyn, koska kädet hikilovat niin kovin, eikä otteet oikein pitäneet, mutta pientä tuntumaa saatiin Ahvenamaan punaiseen graniittiin. Muutamia reittejä tuli jopa topattua (kiivettyä ylös asti).

Mies boulderoimassa Dodo-kivellä
  
Kasvikenin boulderkivillä




Päivät kuluivat lomaillessa ja kiipeillessä. Toinen paikka jossa kävimme hikoilemassa oli Getabergetillä Djupviksgrottan niminen paikka. Siellä oli jos jonkinlaista ja tasoista "palikkakiveä" työstettävänä. Sää oli taaskin aivan liian helteinen kiipeilyyn. Mutta mikäs oli maisemia ihaillessa ja eväitä syödessä kaunissa saaristolaismaisemissa.

"Hammas" kivellä Djupviksgrottanilla Getassa

Getabergetin luontopolku kulki kiipeilykivien ohi, ja reippaita patikoijia riittikin melko mukavasti. Jotkut jäivät katsomaan kiipeilyämme ja jotkut silittelemään varjossa köllöttelevää koiraamme. Hyvä-kivellä oli minulle sopivia reittejä, joten siinä tuli hikoiltua useita tunteja.

"Hyvä"kivellä Grottanilla Getassa

Getabergetillä
Mutsin yritys. Hyvä-kivi


Leirissä Puttes Campingilla.

Yhtenä iltana kävimme ajelemassa pienillä saarilla. Tiet olivat hiljaisia. Polkupyöräilijöitä oli paljon, sillä ahvananmaa on kuuluisa juuri hyvistä polkupyöräreiteistä.


Lankutusta maantiellä

Vardön saarella

Auringonlasku klo 22.30 leirintäalueen vierasvenelaiturissa
Yksi päivä pyhitettiin saarikierrokselle. Kävimme Maarianhaminassa ja Eckerössä katselemassa nähtävyyksiä. 

Pommern-laiva Maarianhaminassa

Maarianhaminan vierasvenesatamaa

Rannalla Eckerössä
Leirintäalueelta lähti luontopolku joka vei läheiselle Linnoitukselle, Notvikstornetille. Siellä kävimme ihastelemassa kaunista auringonlaskua.

Auringonlaskun aikaan
Auringonlasku Notvikstornetilla Bomarsundissa



Kastelhoman linna sijaitsi melko lähellä leiripaikkaamme, joten kävimme katsomassa senkin. emme voineet mennä linnakierrokselle sisälle, koska koira oli mukana, eikä sitä voinut jättää kuumaan autoon. Tyydyimme kiertämään linnan ulkoapäin. Hieno se oli niinkin. Linnan vieressä oli Jan Karls Gården, joka oli myöskin näkemisenarvoinen.

Kastelholman linna.

  
Jan Karls Gårdenilla
Jan Karls Gårdenin pihapiiriä



Kävimme kahvilla Uffe på bergetin kahvilassa, josta oli hienot näköalat. Kahvila on rakennettu korkealle kallion päälle, ja sen alta kulkee maantie. Kahvilassa on myös puinen näkötorni, mutta me meen kiivenneet torniin. Mies oli käynyt siellä jo aikaisemmilla reissuillaan.

Uffe på berget cafe
Uffe på berget


Getabergetin Soltunassa kävimme näköalatornissa maisemia ihastelemassa ja syömässä ravintolassa.


Näkymät tornista Soltunan sunntaan
Näköalatorni



Näkymiä Getabergetiltä merelle.

 Soltuna, Getaberget  


Soltuna, Getaberget


Viimeisen reissupäivän auringonlasku Kasvikenin boulderkivillä.
Summa summarum: 
Yllättävän paljon ehtii viikossa näkemään Ahvenanmaalla. Toki monen monta kaunista paikkaa jäi vielä odottelemaan uutta visiittiä, samoin kuin monet hienot kiipeilyreitit jäivät odottamaan uusia kiipeilykertoja. Mutta reissaamisessa on se hyvä puoli, että näihin kivoihin paikkoihin on helppo vielä palata uudestaan. Ja uskon, että ensi kesän "poikien" kiipeilyreissulle lähtee tämä tyttö mukaan. 

Paljon pelätyistä ja parjatuista punkeista ei onneksi meillä ollut harmia. Koirasta löytyi tasan yksi punkki. Iltaisin teimme huolelliset punkkitarkastukset, mutta onneksi yhtään punkkia ei meistä ihmisistä löytynyt. 

Sää suosi meitä. Pari sadekuuroa koko reissun aikana, ja nekin illalla ja yöllä. Sää oli kiipeilyä ajatellen jopa liiankin helteinen.



Långnäsin satamassa odotellaan laivaanpääsyä.
Mukava reissu ja mukavia muistoja. Nyt on töitäkin jo aherrettu kuukauden verran lomien jälkeen, ja  syyssateiden alkaessa, on ihana palata kesäreissua muistelemaan satojen kuvien muodossa. Ensi kesänä on aikomus palata ainakin Lofooteille. 
Aurinkoista loppukesää ja syksyn alkua. Palataan taas reissusuunnitelmien parissa.
Mutsi