torstai 23. elokuuta 2018

Pallas-Hetta vaellus kesällä 2018: päivä nro 2, Montellin maja - Hannukuru


Montellin majalta Hannukuruun 28.-29.6-2018

Heräsimme torstaiaamuun vaille yhdeksän Montellin majalla. Mies nukkui heittämällä kellon ympäri, ja minä torkuin muutaman tunnin aamuyöstä. Fiilis oli vähistä unistani huolimatta erinomainen: kuka sitä nyt Lapin yöttömässä yössä malttaa nukkua, ajattelin. 

Makuupussini oli Helsportin Alta Woman, ja se tuntui mukavan lämpimälle, vaikka yöllä lämpötila laski muutamaan asteeseen. Sukat piti heittää jalasta jo alkuyöstä, muuten merinovillainen kerrasto, kaulahuivi ja ohut pipo olivat riittävän lämpimät yöasuina. Ilmatäytteinen makuualusta oli luksusta, verrattuna teinivuosien telttaöinä käytettyihin ohuisiin solumuovipatjoihin. Tosin kyljen kääntäminen makuupussin kanssa kapealla alustalla vaati hieman opettelua. Teltta oli ihan kelpo näihin olosuhteisiin myöskin. Molemmilla oli omat sisäänkäynnit,  ja rinkat mahtuivat yöksi sateensuojaan pieneen eteiseen. 

Aamupala nautiskeltiin upeita maisemia ihaillen ilman kiirettä. Päivän sää näytti hyvältä: muutamia sadepilvennäköisiä pilviä risteili siellä täällä. Poutasäästä saatiin kuitenkin nauttia koko päivän ajan, ja välillä aurinkokin paistoi kirkkaasti. Tuuli oli onneksi hieman edellispäivää armollisempi. 

Yhdentoista maissa oli rinkat taas viritetty selkään ja juomapullot täytetty raikkaalla tunturipuron vedellä. Matkanteko alkoi eiliseen tapaan nousulla. Tällä kertaa noustiin Vuontiskerolle, ohittaen sen laen hieman vasemmalta. Maisemat olivat huikeat. Seuraava etappimme oli Suaskuru, joka oli 6,5 kilometrin päässä Montellin majalta. 

Vuontiskeron rinteeltä näkyi Keräsjärvi.


Reissurusseli Vuontiskeron rinteellä. Taustalla näkyy Pallakset.

Vuontiskerolta reitti lähti laskeutumaan kohti Lumikurua. Maasto oli kivikkoista, puutonta nummea, jossa varpukasvit kasvoivat hyvin matalina. Reittiä oli mukavan helppo kulkea ja näkyväisyyttä oli taaskin silmänkantamattomiin. Välillä pysähdeltiin tutkimaan karttaa, kun haluttiin tietää mitä järviä tai tunturinlakeja on näkyvillä.

Retkue Vuontiskerolla matkalla kohti Hettaa

Edessä on laskeutuminen Lumikuruun ja nousu Lumikerolle

Vaeltaja Lumikeron rinteellä. Taustalla Vuontisjärvi.
Nousu Lumikerolle Lumikurun pohjalta oli lyhyt mutta melko vaativa. Se sai sykkeen mukavasti nousuun ja hengityksen puuskuttamaan. Keron rinteessä on poroaita ja portti, joka erottaa kaksi paliskuntaa toisistaan.

Lumikero on vaellusreitin yksi korkeimmista keroista 660 mpy.
Lumikeron huipulla pidettiin taas pieni tauko, ja ihasteltiin mielettömiä maisemia, jotka aukesivat 360 astetta joka suuntaan. Lumikerolta alkoikin sitten muutaman kilometrin mittainen lasku kohti Suaskurua, ja Suaskurun kotaa.

Lumikeron rinteen loppupuolella meitä vastaan tulikin Hetan kodalla tapaamamme pariskunta. He olivat lähteneet Hetan Kodalta autokyydillä lähelle Pyhäkeron päivätupaa kansallispuiston rajalle, koska venekyytiä ei voinut kovan tuulen vuoksi käyttää. Tämä lyhensi matkaa n. 5km. Jo ensimmäisenä päivänä he olivat vaeltaneet Hannukurulle asti, koska "askel vaan kulki niin hyvin". Kiitettävä suoritus kertakaikkiaan. Mietin miten ihmeessä he ovat jaksaneet sinne asti. 
(Myöhemmin arvoitus ratkesi: Maasto Pyhäkeron huipulta Hannukurulle oli helppoa suoraa baanaa, kun meillä taival oli ollut yhtä nousua ja laskua koko ajan). 

Muutamat sanat vaihdettuamme ja toisiamme tsempattuamme, jatkoimme matkaa. Vastaan vaelsi joukko rippikoululaisia, ja heidän perässään ryhmänohjaajat. He olivat olleet Hannukurussa yötä, ja tuttavapariskunnan mukaan siellä oli ollut ainakin 30 telttaa ollut pystytettynä edellisiltana.


Lasku Lumikurulta kohti Suaskurua. Suasjärvi näkyvissä.

Lumikurun laskun jälkeen vaelsimme melkoisessa ryteikössä jonkin matkaa. Tuntui, ettei Suaskurua saavuteta millään. Ryteikkö ja alamäki jatkui jatkumistaan, kunnes viimein saavuimme kodalle. Paikka ei kovin hivellyt vaeltajan silmää. Se oli todella lepikkoinen ja poikkesi – ei niin edukseen – muusta reitistä ja taukopaikoista. Opasteviittojen mukaan olimme vaeltaneet jo reilut 8 kilometriä, mutta kartan mukaan vain 6,5 km. Luotimme opastekyltteihin, koska matka oli todellakin tuntunut pidemmältä kun 6,5 km.

Suaskurulle laskeutumassa

Suaskurun kota
Suaskurun kodalla pidimme vajaan tunnin mittaisen lounastauon, ja jatkoimme matkaa kohti Hannukurua. Aluksi reitti kulki vielä hetken ryteikössä ja metsäisessä maastossa. Sitten alettiin nousta hiljalleen Suastunturille. Nousu oli pitkä, mutta melko loiva. Suastunturin laki oli laaja, ja reitti halkoi tunturin lakea ainakin kilometrin verran.

Suaskurun ja Hannukurun välillä oli pitkoksia.

Metsäreittiä

Suastunturissa kasvoi tunturikoivuja

Välillä katseltiin maisemia myös selän taakse. Lumikero jäi jo kauas taakse.

Edessäpäin Outtakka. Kuva Suastunturilta.

Luonnon omaa kelopuutaidetta

Suastunturin päällä reitti oli helppokulkuista.

Edessä näkyy kuurosadepilvi. Se ei onneksi meitä kastellut.


Suastunturilta laskeuduimme taas koivikkoista reittiä pitkin kohti Hannukurua. Hannukurulle saavuimme illalla kuuden maissa. Telttapaikoilla oli vain pari telttaa, eikä varaustuvassakaan näyttänyt olevan ruuhkaa. Autiotuvalla emme käyneet, kun se poikkesi reitiltä muutaman sataa metriä. Kaivolla käydessäni tapasin äidin ja tyttären, jotka kertoivat majoittuneensa autiotupaan kaksistaan.

Telttapaikkaa valitessamme nuotiolla istui retkikunta, joka huikkasi meille, että naisten saunavuoro olisi juuri alkanut. Kiitin tiedosta, mutta päätin mennä vasta seuraavalle vuorolle klo 20, koska nälkä kurni vatsassa ja leirikin pitäisi ensin pystyttää. Katsoimme sopivan telttapaikan vähän sivummalle muista, koska koira reagoi väsyneenä herkästi ääniin teltassa ollessaan. Valmistimme ja söimme ruuan, ja sitten mies lähtikin miesten saunavuorolle. Minä kävin sillä aikaa jutustelemassa nuotiopaikalla korttia pelaavien retkeilijöiden kanssa ja keitin itselleni iltakahvit.

Hannukurun sauna. 

Saunassa oli tilaa ihan mukavasti.
Löylyt hivelivät väsyneen vaeltajan nahkaa mukavasti.

Kylpyvesi kannettiin Haukkajärvestä kärreillä ja saaveilla saunalle

Haukkajärven vesi oli virkistävän kylmää. 
Sauna tulikin todella tarpeeseen. Oli ihana päästä pesemään parin vaelluspäivän hiet pois iholta, ja käydä melkoisen viileässä Haukkajärvessä pulahtamassa.  Aluksi sain hetken saunoa yksin, mutta sitten sain seuraa varaustuvalla tyttäriensä kanssa retkeilevistä naisista.
Maksoimme saunan (7e/hlö) jälkikäteen Hetassa Tunturi-Lapin luontokeskukselle vaelluksen jälkeen, koska emme olleet lähtiessä varmoja käymmekö saunassa. Toki sen olisi voinut maksaa tekstiviestilläkin, tai etukäteen luontokeskukselle.

Iltateen kanssa naposteltiin mm. ruissipsejä metwurstilla.
Hannukuru oli ainoa paikka, jossa törmäsimme mäkäräis-ja hyttysongelmaan. Koira halusikin olla lähes koko ajan teltassa, koska mäkäräiset söivät häntä mahan alta ulkona. Hyttyskarkoitteena meillä oli thermacell, ja se toimi hyvin. Mäkäräisiin ei meinannut tehota mitkään karkoitteet. 

Hannukuru on melko laaja alue, ja sieltä löytyy kymmeniä telttapaikkoja, suuret autio- ja varaustuvat, nuotiopaikkoja, käymälät, kota, sauna ja kaivokin. Alue on nimensä mukaan kurussa eli tunturien välisessä rotkossa, joten maisemat eivät olleet mitenkään kummoiset, mutta leiripaikkana näin täydellisten palvelujen kera se oli ihan mukiinmenevä. Tosin meillä sattui hyvä tuuri sen suhteen, ettei alueella ollut sen enempää porukkaa. Yörauha olisi voinut olla koetuksella, jos siihen olisi lisätty se edellisillan 30 telttaa.


Iltateet tulilla Hannukurun leirissä.
Kymmenen maissa aloimme virittäytyä yöpuulle makuupussin suojiin. Hetken vielä valvoimme ja olimme juuri nukahtamassa, kun viereemme tuli parin ihmisen retkikunta. He alkoivat pystyttää telttaa aivan viereemme, vaikka koko Hannukurun suuri ja laaja telttailualue ammotti tyhjyyttään. No, eipä tarvinnut unesta uneksia vähään aikaan. Heillä meni pari tuntia siinä leiriä tehdessä ja ruokaa keitellessä. Kyllä suoraan sanottuna hieman ärsytti heidän telttapaikan valinta, kun tilaa olisi ollut paljon, ja varmasti näkivät ja kuulivat, että olimme jo käyneet yöpuulle. Koira haukahteli vähän väliä, olivathan he vain muutaman metrin päässä meistä. 
Välillä sitä miettii, miten toiset ovat ajattelemattomia muita kohtaan. Itse kuitenkin pyrkii aina ottamaan kanssaretkeilijät huomioon. No, ärsytyskynnystä ehkä madalsi myös edellisyön vähäiset unet ja siitä johtuva väsymys. 

Viimein kuitenkin, reilusti yli puolenyön, saimme unenpäästä kiinni, ja sain itsekin vähän paremmin nukuttua kuin ensimmäisenä yönä. Vettä sateli muutamia pikkukuuroja yön aikana. 

Montellin majalta Hannukuruun kertyi matkaa kartan mukaan 12 kilometriä, mutta opastekylttien mukaan n. 13 km. Reitti oli kuitenkin sen verran haastava monien nousujen ja laskujen suhteen, että se oli meille oikein sopiva päivämatka. 

Toinen vaelluspäivä oli oikein onnistunut, ja sen kruunasi ehdottomasti sauna ja uiminen tunturijärvessä.  Vahva suositus Hannukurun saunalle. Kannattaa poiketa, vaikka ei siihen jäisikään yöpymään. Läheiselle Pahakurun autiotuvalle on vain 1,6 kilometriä. Sen taivaltaa saunan päälle vaikka jäähdyttelylenkiksi. 

Tästä onkin hyvä jatkaa kohti kolmatta vaelluspäivää ja sen päätepistettä Sioskurua. 

Pysyhän kuulolla, kolmannen vaelluspäivän tarinat muhivat jo päässä. :)

-Vaellusmutsi, jolla on kroonistunut lapinkaipuu



maanantai 20. elokuuta 2018

Pallas-Hetta vaellus 2018: päivä nro 1, Pallas-Montellin maja

Pallakselta Montellin majalle 27.-28.6.2018

Vihdoin koitti odotettu kesäloma, ja auton keula käännettiin kohti pohjoista. Ajelimme 1100 kilometriä yhden yön taktiikalla Enontekiön Hettaan, Hetan kodalle, jonne laitoimme matkailuvaunuleirin pystyyn. Vaunu ja auto jäivät Hetan kodan pihaan odottelemaan vaelluksen ajaksi. 

Vaellusta edeltävänä iltana grillailimme Hetan kodan kodalla, ja tapasimme siellä pariskunnan, joka oli myös seuraavana päivänä lähdössä elämänsä ensimmäiselle vaellukselle. Hekin tunnustivat enemmän olevansa päiväretkeilijöitä, mutta olivat innostuneet tuttavien vaelluksista ja päättäneet itsekin lähteä vaeltamaan. Jännä, kuinka paljon samanlaisia ajatuksia tulevasta vaelluksesta meillä heräsi ja miten samoja asioita hekin olivat etukäteen pohtineet. He lähtisivät vaeltamaan Hetasta Pallakselle, kun me taas Pallakselta Hettaan. Jossain vaiheessa vaellusta törmäillään, tuumasimme, kun painelimme nukkumaan.

Keskiviikkona 27.6 klo 11 olimme intoa täynnä täysine rinkkoinemme Hotelli Pallaksen pihalla aloittamassa 55 kilometrin taivalta. Sää oli aurinkoinen, mutta tuuli oli todella navakkaa. Lämpöasteita ehkä +14 astetta ja näkyvyys erittäin hyvä. Täydellinen vaellussää kaikenkaikkiaan.

Uskomaton "tässä sitä nyt vihdoin ollaan" -fiilis valtasi mielen ja sielun, kun seisoimme reitin alussa 
opastekyltin alla: Hetta 55km -> 

Lähtöruudussa Pallaksella
Reissurusselilla riitti virtaa ensimmäisessä nousussa.

Vaellus alkoi haastavalla, mutta kuitenkin suhteellisen loivalla nousulla Vatikurua pitkin Taivaskeron ja Pyhäkeron huippujen välistä.  Polku oli leveä, mutta paikoin melko kivikkoinen. Täysi rinkka ja navakasti puhaltanut sivutuuli toi omat haasteensa etenemiseen, mutta hyvällä fiiliksellä noustiin ensimmäiselle kerolle tunnissa. 

Vatikuru ja Laukukero

Taakse jää Pallas-hotelli


Taivaskeron takaa reitti jatkui kohti Rihmakurunvaaroja ja Rihmakurua.

Maisemat avautuivat joka suuntaan niin upeina, että pysähtelimme vähän väliä niitä kuvaamaan ja ihastelemaan. Mikäpä oli pysähdellessä, kun ei ollut kiire mihinkään.


Välillä piti vähän poseerata. 

Vaellussauvat oli kyllä ihan nappiostos. 

Jo ensimmäisessä nousussa huomasimme, että oli hyvä valinta ottaa vaellussauvat mukaan. Niillä pystyi keventämään nousua ja ne auttoivat pysymään pystyssä kovassa tuulessa. Kädetkään eivät puutuneet, kun saivat koko ajan työskennellä. Taivaskeron laidalla täytyi pysähtyä hienosäätämään rinkkaa. Alkuun paino oli ihan liikaa olkapäillä. Oikeilla säädöillä Bergansin Glittertind-rinkka istui täydellisesti selkään.

Tuultapäin, ja välillä sikinsokin kulki russelin tie Rihmakurunvaaroja pitkin
Luntakin oli vielä tunturissa paikka paikoin.

Rihmakurun kodalle saapuessamme alkoi ripsutella vähän vettä. Pidimme 1,5 tunnin mittaisen tauon. Valmistimme retkiruuat ja lepuutimme selkiämme pitkällään kodan penkeillä. Vesivarastoja täydennettiin myös ennen matkan jatkumista.
Taivallettuja kilometrejä oli tähän asti kymmenen. 

Rihmakurun kota

Rihmakurulta matka jatkui poutasäässä Jäkäläkeron reunaa myötäillen kohti Nammalakurua. Reitti polveili aluksi tunturikoivikossa ja vetiset paikat oli pitkostettu. Rihmakurulta Nammalakurulle oli vain 2,6 kilometriä. Pidimme pienen välipalatauon Nammalakurun autiotuvan rappusilla, ja silmäilimme teltanpaikkaa, josko jäisimme sinne yöksi. Alueella oli kuitenkin jo viisi telttaa, eikä kello ollut vielä paljon mitään iltapäivällä, joten päätimme jatkaa vielä reilun kilometrin Montellin majalle. Nammalakurun tiesimme muutenkin olevan ruuhkaisempi, joten senkin suhteen päätimme jatkaa matkaa.

Nammalakuru oli kauniilla paikalla. 

Montellin maja näkyikin jo Pikku-keron ylitettyämme. Montellin maja on Vuontiskeron juurella, ja siitä lähtee leveä polku (valtatie) Vuontisjärvelle. Kaukana tunturin laella näimme muutaman poron, mutta ne olivat kameran linssin uloittumattomissa.

Montellin maja näkyvissä Vuontiskeron alla.
Reissurusseli nukkui makuupussinsa päällä, kun pystytimme leiriä.
Sympaattisen pieni Montellin maja. Takana Pikku-kero
Löysimme kivan leiripaikan vähän sivusta ja tuulensuojaisesta paikasta.
Leiripaikkamme oli Montellin majan takana
Kuva leiripaikalta
Exped Mira 2 eka kertaa tunturissa tositoimissa. 
Camping with the view. 

Illalla leirin pystyttämisen ja ruokailun jälkeen kävimme vielä majalla keittelemässä iltateet. Samalla juttelimme parin ihanan kuusamolaisen "retkimummon" kanssa. He aikoivat jäädä majalle yöksi, vaikka telttakin olisi ollut pystytettynä. Olisi ollut mukava kuunnella heidän retkitarinoitaan vaikka yömyöhään, mutta ensimmäisen päivän uurastus alkoi jo painaa jalkojen lisäksi silmiä, joten suuntasimme teltalle iltatoimille ja nukkumaan. Mies nukahtikin samantien makuupussiin kääriydyttyään, kun minä kuuntelin luonnonääniä ja kapustarinnan vihellystä läpi yön. Muutama pieni sadekuurokin ropisi unettavasti teltan kattoon, mutta uni ei vaan meinannut tulla. Koiraa paleli yöllä, joten peittelin sen vielä oman makuupussinsa lisäksi oman untuvatakkini sisälle, niin että nenänpää vain näkyi. Sen jälkeen hänkin nukkui sikeästi aamuun asti. 

Montellin majan takka
Tuvassa oli neljä petipaikkaa. 
Reissumutsi Montellin majan rappusilla

Ensimmäinen vaelluspäivä sujui mainiosti ilman suurempia ongelmia. Toki hartioissa ja jaloissa tuntui, että jotain on tullut tehtyä. Toinen kantapää alkoi hiertää jo melko alkumatkasta, mutta laitettuani rakkolaastarit kantapäihin, en enää edes muistanut, että kenkä jossain vaiheessa oli hiertänyt. Itselläni on hieman ongelmalliset, luisevat jalkaterät, joten täydellisesti sopivaa kenkää on mahdoton löytää. Salomonin varrelliset vaelluskengät melko jäykällä pohjalla ovat kuitenkin olleet todella hyvät jalassa. 

Salomonin vaelluskengät ovat hyväntuntuiset ja napakat, eivätkä kivet tunnu jalkapohjissa ollenkaan.

Vaellettuja kilometrejä Pallakselta Montellille kertyi kaikenkaikkiaan reilut 14. Kolmen yön taktiikalla se onkin keskimääräinen päivämatkamme. 

Seuraavassa postauksessa Pallas-Hetta vaelluksemme jatkuu Montellin majalta kohti Hannukurua. Eteneekö matka suunnitellusti, vai tuleeko mutkia matkaan? Pysyhän kuulolla. 

Vaellusterkuin, Mutsi


Hetta-Pallas vaellukselle valmistautuminen

Retkeilijöinä olimme tähän asti olleet lähinnä päiväreput selässä patikoivia rauhallisesta tahdista ja maisemista nautiskelevia. Tutuksi on tulleet useat eri kansallispuistojen polut. Lappi on kuitenkin ehdoton retkeilyn ykköskohde, jos meiltä kysytään. Ne, jotka lapissa ovat retkeilleet, eivät kaipaa perusteluja miksi näin on. Niille, jotka eivät vielä ole lapin lumoa päässeet kokemaan, sanon vain, että käy ainakin kerran elämässä lapissa. Takaan, että tykkäät. 
Toki nautimme myös lähiluonnossa liikkumisesta. Luontoliikunta onkin viime aikoina vallanut yhä enemmän sydämiämme. Liikumme retkeillen, maastopyöräillen ja kalliokiipeillen. Muutaman kerran kesässä myös meloen. 

Mistä sitten saimme kipinän lähteä vaeltamaan, ja miksi juuri Hetta-Pallas?

Viime kesänä ollessamme joka kesäisellä lapin reissullamme, alkoi kyteä ajatus vaeltamisesta. Lomailimme Hetassa Hetan kodalla, jossa seurasimme kun yrittäjät veivät ja hakivat vaeltajia venekyydillä Hetta-Pallas reitille ja reitiltä pois. Vaellukselle lähtevät retkeilijät olivat niin innoissaan, ja vaeltamasta tulevat olivat silmin nähden onnellisen euforisessa mielentilassa, vaikkakin väsyneitä ja reissussa rähjääntyneitä. Tuolloin aloimme miettiä, miten hienoa olisi itsekin vaeltaa tuo Suomen vanhin ja suosituin retkeilyreitti. Nähdä nuo upeat tunturimaisemat, ja kokea rinkan paino selässä joka askeleella. Kokea erilaiset säätilat ja mahdolliset epämukavatkin tuntemukset.  
Pallas-Ylläs tunturin kansallispuisto oli meille tuttu päiväretkiltä; Taivaskeron kierros Pallaksella ja Hetasta Ounastunturin huipun Pyhäkeron reitit olimme jo tehneet. Tuntui jotenkin itsestäänselvältä valita ensimmäiseksi vaellusreitiksi Hetta-Pallas.

Talven aikana vaellusinnostuksemme senkun kasvoi. Tehtiin useita hankintoja tulevaa vaellusta varten, luettiin vaellusblogeja, katsottiin youtube videoita ja luettiin vaelluskirjoja. Tutkiskeltiin millainen teltta olisi hyvä meidän tarpeisiimme, ja hommattiin kolmen vuodenajan teltta, Exped Mira 2, joka osoittautui myöhemmin hyväksi valinnaksi. Ostin itselleni Helsportin Alta Woman makuupussin, jossa on extratoppaukset lantion ja jalkaterien kohdilla. Molemmille hankittiin Expedin ilmatäytteiset makuualustat, sekä Black Diamontin teleskooppi vaellussauvat. Pikkuhiljaa varastoon alkoi kertyä myös kuivaruokapakkauksia, kuivapusseja, karttoja, kompassi, ja paljon muuta retkeilytarviketta. Nälkä kasvoi syödessä varusteita hommatessakin. Ehkä vähemmälläkin varustelulla olisi pärjännyt. 

Tutustuimme ruokien kuivatukseen, mutta viime metreillä ennen vaellusta, päätimme turvautua kuitenkin valmiisiin pussiruokiin. Olihan tämä ensimmäinen vaelluksemme, ja siinä oli monenlaista haastetta jo muutenkin. Henkistä haastetta ja jännitystä taisi kuitenkin olla enemmän kuin fyysistä. 

Valmistautuminen oli siis ollut melko huolellista ja paras oli vasta edessäpäin; Hetta-Pallas, tai meidän tapauksessa Pallas-Hetta. 

Seuraavissa postauksissa pääset mukaan tunturiin omalta sohvaltasi. Pysy kuulolla. 

Opastaulu Pallas-Hetta reitin alussa. Hetta 55km.


Elokuisin terveisin, Mutsi



sunnuntai 5. elokuuta 2018

Pääsiäinen 2018 Kuusamossa

Pääsiäisloman vietimme Kuusamossa Petäjälammen turistimajojen kelomökissä. Mökki oli aivan ihana ja mikä parasta, hyvin hoidetut hiihtoladut kulkivat mökin ikkunan alta Petäjälammen jäälle ja siitä edelleen ympäristöön. Sijainti Petäjälammen rannalla oli rauhallinen, mutta kuitenkin Kuusamon palveluiden läheisyydessä. 

Tälle reissulle saimme mukaan myös täysi-ikäiseksi varttuneen tyttären. Lomamme kului hiihtäen, lumikenkäillen ja muutenkin ulkoillen. Instagram ja Facebookin kansallispuisto-ryhmät ovat olleet pullollaan toinen toistaan upeamipa kuvia Posion Riisitunturilta. Niinpä mekin halusimme nähdä tuon tykkylumipuisen talvenihmemaan.

Meidän mökki Petäjälammen turistimajoilla. 

Ajopäivän illan hiihtelyt Kuusamon ilta-auringossa.

Lankalauantaina lähdimme Riisitunturille. Niin teki moni muukin. Menimme hyvissä ajoin ja saimmekin auton parkkiin ihan parkkialueelle. Mutta jälkeenpäin tulleet olivatkin sitten parkkeeranneet autonsa täysin holtittomasti kapean tien varteen. Tienvarsi oli ahdettu niin täyteen autoja, ettei poispääsystä meinannut tulla mitään. Useat autot olivatkin uponneet penkkaan tienlaidan pettäessä autonrenkaan alla. Jonotimme varmaan 45 minuuttia poispääsyä ja oli kyllä useita läheltä piti tilanteita, kun varovasti ohitimme tienlaitaan väärinpysäköityjä autoja. Jos paikalle olisi pitänyt päästä pelastusajoneuvolla, se olisi ollut tekemätön paikka. Mietimme, miten ajattelemattomia ihmiset ovatkaan.

Parkkikatastrofista kuitekin selvittiin, ja nyt jälkeenpäin muistellen päivä oli muuten ehkä talven hienoin. Sää oli upean aurinkoinen, ja Riisitunturi näytti parastaan. Luin fecebookista, että vain muutamia päiviä tuon jälkeen tykkylumet olivat pudonneet puista alas.

Reissurusseli Riisitunturin kansallispuiston lähtöportilla.

Talven ihmemaa. Todella. 


Lumikenkäilimme Riisin rääpäisy reitin.

Välillä lumikenkäilimme puhtaassa ja pehmeässä puuterilumessa. 

Koiralle teki välillä tiukkaa liian pehmeä ja upottava lumi.

Maisemat Riisitunturin päältä olivat niin kauniit


Aprillipäivänä lähdimme patikoimaan Oulangan kansallispuistoon Pienelle Karhunkierrokselle. Olemme patikoineet sen kesällä 2012. Nyt halusimme nähdä Myllykosken kuohut talviasussa. Emme kiertäneet koko kierrosta, vaan Siilastuvalla evästeltyämme käännyimme samoja polkuja pitkin takaisin. Matkanvarrelle jäi kuitenkin Aallokkokoski ja Jyrävä, jotka olivat nekin upeita myös talvella. 



Myllykoski

Talven ehkä kuvatuin kohde Oulangan kansallispuistossa

Aallokkokoski opastekyltin reiästä kuvattuna. 

Jyrävän putous oli hienoa katseltavaa. Vesi piti vaikuttavaa ääntä jään sisällä kuohuessaan.

Yritimme syöttää kuukkeleita kädestä, mutta eivät uskaltaneet tulla syömään. Jätimme  niille evästä puuhun. 

Tiistaina 3.4 lähdimme lumikenkäilemään Pyhävaaralle  Rukan kupeeseen. Vaihtoehtona oli myös Valtavaaran huiputus, mutta valitsimme Pyhän jyssäys-nimisen kuuden kilometrin reitin. Sää oli pilvinen ja näkyvyys oli todella huono. Lunta, räntää ja vettäkin taisi välillä sataa. Vaatteita kuivateltiinkin sitten retkeilypäivän päätteeksi mökillä.


Reitti alkoi heti kunnon nousulla. Näkyvyys kehno. 

Melko paljon oli tykkylunta puissa. 

Harmaudessakin on oma kauneutensa.


Evästauko pidettiin Pyhävaaran päällä kodalla.
Retkeilyjen lisäksi hiihdettiin lähes joka päivä, jokainen omaan tahtiinsa. Lämmiteltiin saunaa ja pidettiinpä tulia ulkona grillauspaikallakin. Ihasteltiin täysikuuta Kuusamon yllä ja nautittiin olosta ja kiireettömyydestä. Eräänä iltana bongasin Rukan ladun ylläpitämän avantouinti paikan. Se sattui olemaan saman lammen rannalla, vastapäätä meidän mökkiä. Sinne kuljettiin HC Kuusamon tropiikin "läpi", vaikkei se heidän palveluihin kuulunutkaan. Sauna oli juuri valmistunut ja todella hieno. Kävimme muutaman kerran avannossa miehen kanssa. Tytär ei rohjennut kastautua. Suosittelen lämpimästi Rukan ladun saunaa, jos talvella Kuusamossapäin liikutte. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Rukan ladun avantouintipaikka

Täysikuu ja mukavasti pakkasta.
Olipas hauska palata talvisiin tunnelmiin näin hurjan kuuman hellejakson päättyessä. 

Seuraava postaus viekin jo kesäkuiselle Hetta-Pallas vaellukselle valmistautumis-tunnelmiin.

Kuulumisiin; mutsi, joka hiihti vähiten ja hitaimmin :D