maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kilpisjärven mahtava Saana

17.7.2019 jäi meidän historiaan Saanan huiputuspäivänä. Vihdoinkin. Vihdoinkin sää suosi ja päivästä oli tulossa poutainen, jopa aurinkoinen.

Aamupalan jälkeen valmisteltiin retkieväät ja pakattiin päiväreput. Fiilis oli huikea ja odottavainen. Kyllä tätä päivää oli odotettu.

Kuvat kertokoon huiputustarinan.


Lähtöpisteessä oli selkeät opasteet

Mitä ylemmäs noustiin, sitä kauniimmaksi maisemat muuttuivat

Välillä istuskeltiin ihastelemaan maisemia

Kuva Mallan luonnonpuistoon ja Pikku-Malla kuvassa keskellä

Kilpisjärvi

Nyt näkyy jo Norjan vuoretkin

Huipulle patikoitiin 1,5 tuntia verkkaisaan tahtiin.

Jatulintarha Saanan huipulla

Kyllä sitä tuntee itsensä pieneksi luonnon keskellä 

Saako tällaisista maisemista koskaan kyllikseen?
Päiväkahvit maistui näissä maisemissa

Tätä huiputusta ei voi liikaa hehkuttaa. On se.


Saana ei paljon esittelyjä kaipaa, on se niin legendaarinen tunturi. Kannatti odottaa selkeää säätä sen huiputtamiseen useampi vuosi. Tämän kesän lapinreissun suunnitelmat ovat vielä auki, mutta sen verran on suunniteltu, että länsilapissa reissattaisi tällä kertaa ihan välimatkojen ja lyhyemmän loman takia. 

Ylläksellä käydään maastopyöräilemässä, Hetassa perinteinen vierailu Hetan Kodalla ja siitä mahdollisesti päiväretkiä ympäristöön. Hieman hukuttelee myös ajatus kolmen valtakunnan rajan patikoinnista. Sielä voisi vaikka yöpyäkin telttaillen. Myös parin yön patikkaretki/minivaellus Saanan tuntumassa kiinnostaisi. 

Ehkä ne suunnitelmat siitä vielä selkenevät. Lomaan on vielä useampi viikko aikaa. 

Seuraava postaus kertoo Hetan kodalla vietetystä ajasta heinäkuussa 2019, jolloin käytiin Pöyrisjärven erämaassa ja Hetta-pallaksella maastopyöräilemässä.

Utsjoen kautta Norjaan

Lapin kesäreissumme 2019 heinäkuussa jatkui Lemmenjoelta ja Saariselän maisemista Utsjoen kautta Norjaan. Matkalla pysähdyimme katsomaan karhunpesäkiven Inarin Myössäjärvellä sekä Utsjoen kirkkotuvat. Karhunpesäkivi on Suomen suurin tafoni, eli rapautumalla syntynyt onkalo.


Karhunpesäkivi

Karhunpesäkiven maisemapaikalla
Kivi näyttää ulkoapäin ihan tavalliselta siirtolohkareelta. Sisään päästäkseen pitää hieman ryömiä, mutta kiven sisällä pystyy seisomaan.

Utsjoen kirkkouvat ovat kauniin Mantojäreven rannalla. Tuvat on rakennettu 1700-1800 luvulla ja ne ovat yli 300 vuotta vanhoja. Ehdottomasti pysähdyksen arvoinen paikka.

Mantojärvi taustalla

Kirkkotuvat ovat sympaattisia hirsimökkejä

Utsjoelta ajeltiin Suomen ja Norjan rajaa pitkin kohti Pykeijaa, joka on pieni suomalaiskylä jäämeren rannalla. Pykeijasta voit lukea lisää Retkipaikan sivulta


Norjan kallioilla jalottelemassa ajopäivän jälkeen

Yöpaikka löytyi kauniilta paikalta Pykeijaan veivän tien vierestä

Pykeija on ihana ja idyllinen pikkukylä

Luontokuvausta 

Matkalla jossain Norjassa

Altan ja Skibotnin välillä oli levähdyspaikka korkealla vuoristossa
Pykeijasta lähdettiin ajelemaan takaisin Suomeenpäin ja yöksi päädyttiin Karigasniemelle. Sieltä jatkettiin suraavan päivänä taas Norjan puolelle kohti Altaa. Yö vietettiin jossain Kåfjordenin liepeillä karavaaniparkissa vuonon rannalla.

Matka jatkui kohti Birtavarrea ja Gorsabruan vesiputousta. Putous on Pohjois-Euroopan suurin ja sillä on korkeutta 153 metriä. Silta vie kanjonin yli ja siitä olikin mukava katsella alas tyhjyyteen.

Gorsabruan putous



Ylemmältä parkkipaikalta vie 1,8km. pituinen luontopolku kanjonille ja putoukselle

Birtavarresta matka jatkui taas ja suuntana olikin jo Kilpisjärvi. Ajettiin Lyngenin alppien maisemia ihastellen kohti Suomea. Useana vuonna on ollut Norjasta tullessa tarkoitus huiputtaa Saana-tunturi, mutta aina sää on sotkenut suunnitelmamme. Ei sillä, etteikö sateessa voisi huiputtaa, mutta maisemallisesti se ei innosta. Haaveena on ollut sää, jolloin näkyvyys ympäröivään maastoon olisi mahdollisimman hyvä.

Matkalla jossain

Saanan juurelle, maantien viereiselle parkkipaikalle leiriydyttiin yöksi ja jännityksellä tarkkailtiin sääkarttoja. Illalla sää oli vielä hieman sateinen ja pilvinen. Mitä toisi aamu mukanaan, se selviää seuraavassa postauksessa.