Päiväretki Patvinsuon kansallispuistossa

Kolmen viikon kesäreissumme kohti lappia alkoi heinäkuun 2. päivänä. Tällä kertaa olimme päättäneet ajella lappiin useamman päivän taktiikalla kaikessa rauhassa.

Ensimmäisenä etappina oli Lieksassa sijaitseva Patvinsuon kansallispuisto, jonne meiltä oli noin viiden tunnin ajomatka tauokoineen. Oli mukava saada taas uusi kansallispuistovierailu listaan. Hitaasti mutta varmasti yritämme valloittaa myös meille uusia kansallispuistoja. Patvinsuo oli kolmastoista kansallispuistomme. Lapin kansallispuistoissa olemme käyneet useita kertoja, ja uusien valloittaminen tuntuukin hitaalta puuhalta.

Parkkeerattiin auto ja matkailuvaunu karavaanareille osoitetulle Surkanpuron pysäköintialueelle. Alue oli hiljainen, vain yhdet yöpyjät meidän lisäksi. Tosin huomattiin, että Kurkilahdessa ja Suomun tuvan parkkiksellakin näytti olevan useita matkailuajoneuvoja, vaikka varsinaiseksi karavaanareiden pysäköintipaikaksi oli merkitty juurikin Surkanpuro.

Matkamökki Surkanpuron pysäköintialueella

Surkanpuron opastustaulu

Kävimme iltalenkiksi muutaman kilometrin patikan Suomun tuvalla, ja samalla tulikin varattua seuraavalle illalle saunavuoro ja nappattua geokätkökin.

Suomun tupa

Maariankämmekkä on tyypillinen suokasvi

Sää oli kesäisen lämmin kun lähdimme keskiviikkoaamuna Suomunkierto-nimiselle 15km:n mittaiselle rengasreitille. Reitti kiertää Suomujärven ympäri sen rantoja mukaellen. Lähdimme kulkemaan myötäpäivään, ja ensimmäisenä etappina olikin Suomuntuvan ympäristö. Siitä matka jatkui kauniissa mäntymetsässä todella helppokulkuista polkua seuraillen. Kosteissa paikoissa oli pitkokset ja jokien yli sillat, joten lenkkareilla pärjäsi oikein hyvin.

Reitti oli hyvin osastettu

Kaunista kangasmetsää

Ihania keloja

Pokkaniemen kauniilla tulipaikalla pidettiin ruokatauko. Metsäpalovaroituksen takia valmistettiin ruuat trangialla.

Reissurusseli Pokkaniemen keloilla

Komea kelo oli rannassa

Ruoka- ja kahvitauon jälkeen jatkettiin matkaa. Sadepilvet alkoivat lähestyä uhkaavasti, joten lisäsimme hieman vauhtia. Mäntyvoittoinen maasto jatkui pitkän matkaa taas Virtaniemestä eteenpäin.

Jossain vaiheessa koira pysähtyi ja alkoi voida huonosti. Epäilimme lievää lämpöhalvausta, vaikka olimme uittaneet koiraa monta kertaa matkanvarrella. Nyt olimme kulkeneet useita kilometrejä keskellä metsää, missä vettä ei ollut saatavilla. Viilensin koiraa juomavedellä  ja kannoin häntä monta kilometriä. Pästessämme taas järvenrantaan hän virkosi niin, että jaksoi jo itse kävellä.

Tilanne oli jotenkin pelottava, kun hän oli sylissäni niin naatti, että tuskin reagoi puheeseeni. Onneksi ei sen pahempaa käynyt ja selvisimme säikähdyksellä.

Käärmeiden kanssa piti olla myös varuillaan reitillä. Suomun tuvan isäntä sanoi, että puistossa niitä riittää. Näimmekin yhden aivan polun vierellä, järven pohjoispuolella.

Loppujen lopuksi saimme vain muutaman pisaran vettä niskaamme reitin loppupuolella, emmekä kastuneet juuri lainkaan. 

Suomujärvi

Silta Virtaniemessä

Illalla pääsimme saunomaan aivan ihastuttavaan vanhaan saunaan. Löylyt tosin olivat vähän hiipumaanpäin, eikä iso kiuas meinannut enää lämmetä vaikka laitoimme lisää puita. Kävimme muutaman kerran uimassa, tai oikeastaan kahlaamassa ja olemassa mahallaan matalassa Suomujärvessä. Ranta oli niin loiva, että sai kävellä tovin ennenkuin vettä oli edes polveen saakka.

Suomun sauna

Saunan uimarantaa ja kaunista maisemaa järvelle

Ilta oli kaunis ja saunan jälkeen ihasteltiinkin vielä maisemia kaikessa rauhassa ennenkuin palattiin takasin vaunulle ja iltapalalle. Patvinsuon varsinaiset suoalueet jäivät meiltä nyt tällä kertaa näkemättä, mutta seuraavan kerran sitten suuntaamme suoreiteille. 

Seuraavana aamuna lähdettiin jatkamaan matkaa kohti pohjoista. Illaksi ehdittiin Taivalkoskelle Kylmäluoman retkeilyalueelle. Kylmäluomasta lisää seuravassa postuksessa. 

Tulossa myös postaukset muista kesäreissun kohteista; Kiilopäältä ja UKK-puistosta, Lemmenjoen kansallispuistosta, Pallas-Yllästunturin kansallsipuistosta, sekä pikaisesta Norja kiepistämme. 

Jäähän kuulolle! :)

Via ferrataa keväisessä Italiassa

Kesä meni lomineen nopeasti, ja ollaan jo hyvää matkaa syyskuun puolella. Lähes puolen vuoden viiveellä palaan takaisin keväisen kauniiseen Italiaan ja Gardajärvelle. Reissumme ajoittui pääisäispyhille.

Huhtikuun 20. päivä (lankalaunatai) lensimme Bergamoon nopeasti ja kätevästi lähikentän halpalennolla. Lento oli Bergamossa puolen yön jälkeen, joten varasimme ensimmäisen yön hotellin kentän lähisyydestä. Seuraavana aamuna lähdimme ajelemaan vuokra-autolla kohti Gardajärveä.

Tässä mennään kohti pohjoista Gardajärveä. Ei ruuhkaa.

Googlemaps kertoi alkumatkan pääsiäisruuhkista, joten yritimme vältellä niitä ajamalla pienempiä teitä pitkin. Pohjois-Gardalla ruuhkista ei ollut tietoakaan, paitsi Gardajärven rantaa kiertävällä tiellä sai jonotella tovin, mutta pääsimme melko hyvin hotellille Torboleen.

Majoituimme perheen ylläpitämään hotelliin, joka olikin aivan ihana ja hyvällä sijainnilla sekä maisemilla. Parvekkeelta oli kivat maisemat vuoristoon ja Monte Brionelle.

Parvekenäkymät hotellilta. Takana näkyvillä vuortenhuipuilla kävimme keikkumassa ferratoilla.

Lainasimme hotellilta polkupyörät ja hurautimme Torboleen järvenrannalle maisemia katselemaan ja syömään.

Joutsenet Gardajärvellä

Veneitä satamassa

Vähän sattumalta innostuttiin lähteä kokeilemaan via-ferrata reittejä. Talvella tehdessämme reissusuunnitelmia googlettelin Gardan ympäristön patikointireittejä, kun ajauduin puolivahingossa via-ferrata sivustolle. Aloin jutella ferratasta miehelle ja hän innostui heti aiheesta. Eikä aikaakaan kun hän jo tilasi netin kautta meille via-ferrata setin. Olimme todella innoissamme päästessämme kokeilemaan seikkailukiipeilyä vuoristossa.

Ensimmäisenä iltana lähdimme elämämme ensimmäiselle via ferratalle. Gardajärven ympäristössä on kymmeniä ferrata-reittejä joista valita. Valitisimme läheisestä Argon kylästä helpon aloittelijoille sopivan reitin, Via Ferrata Colodrin. 

Tästä lähtee ja tonne vuoren päälle päättyy Via Ferrata Colodri.

Pääsimme Via Ferrata Colodrin lähtöpisteeseen ja katsoimme pystysuoraa vuorenseinämää ja lähdimme kohti uutta seikkailua. Ensin käveltiin jonkun matkaa polkuja pitkin, ja sitten päästiin kiinnittelemään varmistuslaitteita vaijereihin ja varsinaista ferrataa menemään.

Varmistuslaitteet vaijeriin ja menoksi.

Mies tulee perässä. Ihan huippuhauskaa puuhaa.

Vaijeriosuutta ei tällä reitillä ollut kovinkaan paljon, ehkä 20-30 minuuttia, mutta ensimmäiseksi kokemukseksi ihan todella hauskaa ja koukuttavaa. Toki kaikki kiipeilyyn liittyvä on meistä ihan huippua! Reitti ei tietenkään mennyt suoraan jyrkkää rinnettä ylös, vaan kierteli loivemmista kohdista.

Ylhäällä saatiin seuraa 

Nämä vuohet tulivat nuolemaan suolat pois ihon pinnalta

Ensimmäinen ferratamme Colodri huiputettu

Maisemia Argon linnalle, ja Gardajärvelle, sekä vuoristoon.

Takaisin alas käveltiin helppokulkuista polkua ja tietä pitkin. 

Kokonaisuudessaaa reitti ylös ja takaisin alas vei pari tuntia. Siinä ehdittiin ihastella maisemiakin huipulla ja syödä pienet eväät. Kiva kokemus ensimmäiseksi ferrataksi, vaikkakin lyhyt ja todella helppo. 

Seuraavana päivänä lähdettinkin sitten vähän pidemmälle reitille (Via Ferrata Fausto Susatti - Cima Capi - Cima Rocca). Reitti lähti Biacesan kylästä ja pari ensimmäistä tuntia oli pelkkää nousua ja patikointia kohti Cima Capia. 

Biacesan kylä jää taakse laaksoon

Poluilla oli hyvä pitää kypärä päässä, siltä varata jos kiviä sattuisi tippumaan vuoren jyrkänteiltä

Juomataukoa jossain vuorenrinteellä

Reitti oli hyvin merkattu, vaikka aluksi luultiin, että lähdettiin väärään suuntaan.

Opaskylttejä olisi voinut olla enemmänkin

Vihdoin päästiin taas vaijeriosuuksille, jotka olivat mielestäni ihan parhaita. Alkumatkasta ei ollut ruuhkaa, mutta siten saavutimme seurueen, jossa oli varmaan kymmenen vähän vanhempaa retkeilijää. Jonottelimme lähes jokaisella vaijeriosuudella sen jälkeen. Se oli hieman tylsää, kun ei ollut paikkoja ohittaa heitä.

Vaijeriosuus alkaa kohti Cima Capia.

Hienoissa maisemissa sitä ihminen saa harrastaa

Mies nousemassa Cima Capin huipulle n.900 mpy. Taustalla Gardajärvi.

Kukkakuvat on aina kivoja.

Cima Capilta matka jatkui ja pohdittiin eräässä risteyksessä, kumpaan suuntaan lähdetään. Päätettiin lähteä vasemmalle, joka jatkui vaakasuuntaan vuorenseinämällä. Ensin oli kuitenkin kivuttava jonkin verran ylöspäin. Reitti kulki suoraan Bivaco Arcionin kahvilaan. Kahvilassa nautittiin kokikset ja päätettiin pikaisen kartanluvun jälkeen vielä käydä Cima Roccalla (1090 mpy). Risteyksestä, jossa aiemmin olimme arponeet suuntaa, olisi toista kautta päässyt suoraan Cima Roccalle. Nyt teimme sinne piston samaa reittiä edestakaisin. 

Hieman alkoi jo kapuaminen tuntua jaloissa Cima Roccalle noustessa. Vaijeriosuudet tuntuivat helpommille kun pystyi käsivoimilla auttamaan. Reitillä oli luolastoja, joissa otsalampusta oli apua. En tuntenut oloani kovin mukavaksi luolissa, joten menimme melko vauhdilla ne osuudet. 

Lopulta päästiin huipulle. Näkymät olivat taas hienot joka suuntaan.

Maisemia Gardalle ja Torbolen kylään

Vieraskirjan postilaatikko

Voittajafiilis

Jossain vuorenrinteellä 

Välillä ihasteltiin maisemia. 

Paluumatkalla mentiin vuorenrinteellä sijaitsevan kappelin (Chiesa di San Giovanni) ohi.

Takaisin alas Biacesan kylään meni kävellessä varmaan pari tuntia. 

Päivä oli ihan huikea mahtavine maisemineen ja ferrata kokemuksineen. Jalat olivat aivan hapoilla alas kävellessä ja liukkaat irtokivet, sekä paikoin todella jyrkkä maasto teki alas kävelemisestä haastavaa.  Noin kahdeksan tuntia saatiin kulumaan tämän päivän reitillä. 

Sen verran kovasti iski ferrata kipinä meihin, että joku kerta on tehtävä uusi ferrata-matka johonkin päin Dolomiitteja.
Jos ferratakipinä iskee, varusteita voi vuokrata paikapäältä, ja opaspalvelujakin on käytettävissä, mikäli ei halua omin päin lähteä reiteille. Omat tukevapohjaiset kengät on hyvä olla kuitenkin. Itselläni oli vaelluskengät ja miehellä tavalliset lenkkarit. Lenkkarit oli huono valinta.

Ferrata on ikäänkuin patikoinnin ja kiipeilyn välimuoto, ja se sopii meille todella hyvin kun tykätään patikoida sekä kiipeillä.

Viimeisenä lomapäivänä käytiin ajelemassa lähikylissä ja Malcesinen linnalla, joka jäi joskus vuosia sitten näkemättä sen ollessa suljettu. 

Torbole

Torbole

Malcesinen katuja

Malcesine

Malcesinen linna

Näkymiä linnan korkeimmasta tornista

Lisää kuvateksti

Sorsia Torbolessa

Oikein onnistunut kolmen vuorokauden miniloma Italiassa tämäkin. Huomaan, että lomailumme on nykyään ihan erilaista kuin joskus vuosia sitten. Toki teemme etelänlomia silloin tällöin edelleenkin, mutta mielellään niin, että pääsemme patikoimaan, kiipeilemään tai tekemään jotain muuta mukavaa aktiviteettia.

Seuraavat reissutarinat odottelevat jo kovasti vuoroaan. Kirjoittelen seuraavaksi meidän kolmen viikon kotimaan kesäreissusta useammassa eri postauksessa. 

Mukavaa syksyn alkua kaikille lukijoille!