Hetassa Hetan Kodalla

Norjasta palattiin Suomeen ja Kilpisjärvelle juhannuksen jälkeen. Koska Saana jäi taaskin huonon sään takia huiputtamatta, jatkettiin matkaa kohti Hettaa. Sinne oli Kilpisjärveltä muutaman tunnin matka. Hetassa suunnistimme Lomakylä Hetan Kodalle, jonka uusi isäntäväki on meidän perhetuttuja. Hetan Kodasta voit lukea täältä -> http://www.hetankota.fi

Lomakylä Hetan Kota, Enontekiön Hetassa

Kodalla on monenlaista majoitusta. 

Ounasjärvi Kodalta kuvattuna.

Hetan Kota sijaitsee Ounasjärven rannalla, aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa Ounastunturin läheisyydessä. Lomakylä on ennen toiminut leirikeskuksena, josta sitten kasvanut ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa lomakyläksi. Oman leimansa lomakylälle antaa rannan läheisyydessä sijaitseva, ehkä Suomen kaunein, pieni kappeli. Kappeli on valmis vastaanottamaan vaikka hää- tai ristiäisvieraita, tai sinne voi mennä muuten vain hiljentymään.

Pihapiiri on mäntymetsää, johon mökit ja majoituskodat sulautuvat kauniisti. Suomen suosituin vaellusreitti Hetta-Pallas lähtee aivan Hetan Kodan läheltä. Kodalta saa venekyytejä reitin lähtöpisteeseen, tai jos vaeltaa Pallas-Hetta suuntaisesti, kyyti järjestyy päätepisteeseen. Myös autojen siirrot Pallakselle, samoin kuin sauna ja majoitus aamiaisella on varattavissa Kodalta. Talvisin hiihtoreitit lähtevät Kodan pihasta Ounasjärven yli tunturiin.

Leirintämökkejä rannan läheisyydessä

Venekyydit Hetta-Pallas reitille

Tällä hetkellä Hetan Kota ei vielä tarjoa palveluita karavaanareille, mutta uusien omistajien myötä tilanne tulee ehkä muuttumaan lähivuosina. Meille järjestyi vaunupaikka sähköineen leirintämökkien vierestä järven rannalta.

Vaellusvimmalta ei voinut välttyä, kun katseli rinkat selässä paikalle saapuvia vaeltajia. Patikoijat odottelivat innoissaan venekyytiä järven yli, päästäkseen Hetta-Pallas reitin lähtöpisteeseen. Reitiltä palaavat vaeltajat olivat hieman väsyneitä, mutta onnellisia, ja kaipasivat peseytymään. Moni iloitsi päästessään Kodan lämpimään rantasaunaan vaelluksen päätteeksi, ja puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Oli ilo seurata uuden isäntäväen palvelualttiutta ja intoa lomakylän ohjaksissa. Jos tupaan tupsahti vaeltajia, venekyyti vaellusreitin alkuun järjestyi ilman ennakkovaraustakin hyvin pienellä varoajalla. (Silti kyyti on suositeltavaa varata ennakkoon). Tunnelma oli kotoisa ja ovet olivat auki kaikenlaisille matkailijoille ja retkeilijöille.

Ensimmäisenä iltana kävimme iltalenkiksi kävelemässä Jyppyrän huipulle. Jyppyrä on Hetan kirkonkylän kupeessa sijaitseva näköalapaikka. Reitti lähtee tunturilapin luontokeskukselta, ja on vajaan kilometrin suuntaansa. Samalla kävimme pikaisesti tutustumassa luontokeskuksen lappiaiheiseen näyttelyyn.

Reitin portti luontokeskuksella

Näkymät Jyppyrältä yli Ounasjärven Ounastunturille

Pyhäkero on Ounastunturin huippu

Lappi-aiheinen näyttely Tunturilapin luontokeskuksella

Viihdyimme Hetan Kodalla kolme yötä, vaikka tarkoitus oli vain käväistä siellä. Yhtenä päivänä lähdimme päiväretkelle Pyhäkerolle, mikä on Ounastunturin korkein huippu. Ajoimme mönkkärillä Pallas-Ylläs kansallispuiston rajalle, josta lähdimme patikoimaan kohti Pyhäkeron autiotupaa, ja siitä edelleen kohti Pyhäkeron huippua.

Pitkospuita reitin alussa

Pyhäkeron autiotupa

Sää oli sumuinen ja vettä ripsutteli hieman, mutta se ei menoa haitannut. Pyhäkeron autiotuvalla oli melko paljon vaeltajia, muutama sisällä ruuanlaitossa ja suurin osa pihalla grillipaikalla. Toiset, niinkun mekin, jatkoimme matkaa kohti tunturia. Maasto oli  ennen tunturiin nousua vaihtelevaa; kivikkoa, mutaliejua ja pitkospuita. Sitten alkoi kovapohjainen tunturiin nouseva polku, jota pitkin oli helppo patikoida.

Nousu Pyhäkerolle alkaa

Maisemia reitin varrelta

Välillä sää hieman kirkastui, jolloin saimme otettua kauniita maisemakuvia. Välillä näkyvyyttä oli vain parikymmentä metriä ja tuuli oli melko voimakas. Reitti oli hyvin merkitty, eikä vaaraa eksymisestä ollut edes sumussa. Vähän ennen Pyhäkeroa (711 mpy) oli pieni Pyhäjärvi. Sen rannalla oli vielä vähän lunta.

Pyhäjärvi ja Pyhäkeron huippu

Huipulla tuuli sen verran napakasti, että otimme pakolliset huiputuskuvat ja lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin samaa reittiä mitä olimme tulleetkin. 

Pyhäkeron huipulla oli risti

Toinen huipun maamerkki oli kivikasa

Maisemat olivat niin kauniit

Tunturin rinteellä, varvikossa istuskellen, pidimme lyhyen evästauon, ja nautimme upeista maisemista kahvia hörppien. Istuskellessa tauolla otin kuvia kauniista, todella pienistä vaaleanpunaisista kukista, jotka myöhemmin googlauksen tuloksena saivat nimekseen sielikki.

Sielikit kukkivat tunturin rinteillä

Evästauolla 

Tauolla reissurusseli sai takin päälle

Reitin opasmerkkejä

Kuin tilauksesta sää selkeni ja maisemat olivat vertaansa vailla; kaunista tunturimaisemaa, joka värjäytyi siniseksi kaukana horisontissa. Näitä mieleenpainuvia ja voimaannuttavia hetkiä tunturissa, voi nyt muistella kotisohvalla kuvia katsellen, ja uusista lapinreissuista haaveillen. 

Maisemia. Pahoittelut horistontin kaltevuudesta ja laiskuudesta suoristaa kuva.

Polulla.

Kyllä se vain niin on, ettei lapin luonnolle taida löytyä vertaa.  On vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei ole itse lapin luonnossa päässyt liikkumaan, millaista siellä on, ja kuinka lapin lumo valtaa mielen ja sydämen. Lappi on jokaisen koettava itse, mutta on hyvä varautua siihen, että lapinhulluus iskee melkoisella voimalla. Onneksi tämä hulluus on vain positiivista, ja siihen auttaa kun pääsee taas tunturiin patikoimaan. 

Patikoija ja reissurusseli tunturissa

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto tarjoaa lukuisia päiväpatikointireittejä pitkien vaellusten lisäksi. Itsekin teemme (toistaiseksi) vain päiväpatikoita, mutta tuo Hetta-Pallas reitti kyllä kutkuttaa mukavasti ja houkuttelee yönyli vaellukselle. Saa nähdä joko ensi kesänä kävisimme sen vaeltamassa. Tai vaikka osan siitä.

Auringonlaskua Hetan Kodalta

Iltanuotiolla kodalla

Kiitoksia Jannelle, Titalle ja Santerille vieraanvaraisuudesta. Viimeistään ensi kesänä vieraillaan taas Hetan kodalla. Voi kyllä olla, että jo ensi kevättalvella tulemme sinne hiitämään aurinkoisille keväthangille Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. 

Ihanaa, kaunista ja värikästä ruskaaikaa niin lappiin, kuin muuallekin Suomeen. Nautitaan syksystä, raikkaasta ja puhtaasta luonnosta, ja sen tarjoamasta väriloistosta patikoiden ja retkeillen, vaikka sitten lähiretkeilypaikoissa. 

Mukavaa ruska-aikaa kaikille!

Toivottavat: kiipeilevät ja patikoivat karavaanarit

Kiipeily- ja patikointireissu Lofooteille

Mukavaa alkanutta syksyä!

Kylläpä tämä kesä hurahti nopeasti. Tuntuu, että se meni ohi juuri kun olimme päässeet reissaamisen vauhtiin. Tässä tulee hieman kertomusta meidän keväästä ja alkukesästä.

Karavaanarin näkökulmasta kevät oli huono. Säät olivat vielä keväällä niin epävakaiset, ettei montaa viikonloppureissua ehditty tekemään ennustettujen lumisateiden takia. Toukokuussa käytiin parina viikonloppuna reissussa Leininrannassa Kausalassa, sekä Puumalan Pistohiekalla. Molemmissa paikoissa kiipeilykivet ja -kalliot olivat lähellä, joten tekemistä riitti koko viikonlopulle mukavasti.

Kesäloman alkajaisiksi, kesäkuun toisella viikolla päätettiin taas lähteä Lofooteille kiipeilemään (boulderoimaan), patikoimaan ja ihastelemaan maisemia. Tällä kertaa Norjaan ajeltiin Kilpisjärven kautta välttääksemme  Ruotsin puuduttavan tylsän läpiajon. Suomen kesäiset säät pitivät meitä hieman jännityksessä ennen reissuun lähtöä. Lapissa nimittäin satoi lunta vielä kesäkuun ensimmäisinä päivinä, ja luulimmekin, että joudumme siirtämään lähtöämme viikolla. Onneksi lumet sulivat kuitenkin niin nopeasti, että päästiin matkaan suunnitellusti. Parin yön taktiikalla oltiinkin jo Lofooteilla. Ajopäivät olivat pitkiä, mutta määränpäässä meillä oli sitten aikaa lepäilläkin. Norjan puolella matkan varrella oltiin yötä Skibotnissa Olderelv Campingissa, mikä oli todella siisti ja hieno leirintäalue upeissa vuono- ja vuorimaisemissa.

Olderelv Camping. Skibotn. Norja

Maisemat Skibotnin ja Lofootien välillä olivat upeat. Niitä ihaillessa matka meni suhteellisen nopeasti.

Vuorimaisemat olivat kauniit

Upea ja kaunis Norja luonto

Laskeudutaan kohti Norjan länsirannikkoa. Ofotfjorden.

Länsirannikolta Lofooteille on matkaa vielä pari sataa kilometriä. Lofootit alkavat vasta Hinnoyan saaren jälkeen Tengelfjordin kohdalta.

Tämän vuonon kohdalta alkavat Lofootit. Tästä kulkee myös Hurtigruten reitti.

Ajelimme Austvågöyalla samalle leirintäalueelle (Lyngvaer Bobil Camping), missä olimme vimme kesänäkin. Paikka on keskeinen kiipeilyä ajatellen.

Maisemat leirintäalueella olivat tutut viime kesältä

Päivämme Lofooteilla kuluivat kiipeillen, patikoiden ja tutustuen paikkoihin, missä ei vielä viime kesänä ehditty käymään. Sadepäivinä kävimme Lofoten-museossa ja Aqariumissa, ja ajelulla Eggumin luonnonsuojelualueella Vestvågöyalla. Säät olivat sateisemmat kuin viime kesänä samoihin aikoihin. Välillä meni monta päivää, ettei sumun takia vuorenhuippuja näkynyt ollenkaan, pilvet roikkuivat lähes maassa asti.

Mikäs oli näissä maisemissa kiipeillä poutasäällä

Taustalla vuoret, joiden rinteillä köysikiipeilijät kiipeilevät

Mies sai topattua, eli kiivettyä viime kesänä projektiksi jääneen reitin. 

Tällä reissulla tutustuttiin Lofoottien patikointireitteihin hieman paremmin, ja käytiinkin huiputtamassa kolme eri vuorta. Vuoret olivat maastoiltaan kaikki vähä erilaisia. Helpoksi merkityt reititkin vaativat kyllä hyvää kuntoa, koska nousut ovat usein kivikoisia, louhikkoisia ja sateiden jälkeen liukkaita, osin mutaisiakin.

Eräänä päivänä iltaltalenkiksi huiputettiin läheinen Hoven 368 mpy.

Huipulla tuuli ja satoi vettä. Näkymät olivat vähän kenhot.

Lomalla on ihanaa, satoi tai paistoi.

Toinen huiputus tehtiin Svolvaerin ja Kabelvågin välimaastoon jäävälle Tjeldbergtindenille 367mpy. Vuorella oli kaksi eri huippua, joista haastavammalle piti kiivetä köyttä apuna käyttäen. 

Maisemia matalammalta huipulta ympäristöön

Näkymiä Svolvaerin suuntaan

Näkymät Kabelvågin suuntaan

Kolmantena huiputettiin Glomtindenin huippu, joka oli 419 metriä merenpinnan yläpuolella. Tälle retkelle otettiin trangiakin mukaan, ja valmistettiin retkiruokaa huipunjuurella tuulelta suojassa. Maisemat huipulta olivat upeat, koska sää oli kirkas ja osin aurinkoinen. Näkyvyyttä merellekin oli mukavasti.

Maisemat olivat kauniit Kabelvågin suuntaan

Nousua Glomtindenille

Glomtindenin vieraskirja oli postilaatikossa

Etsi kuvasta turisti

Ruokalepo ja maisemien ihastelua.

Tulipa tällä reissulla vietettyä juhnnuskin ensimmäistä kertaa ulkomailla. Yleensä on aina vietetty mökkijuhannus koti-Suomessa. Kyllähän tuo paloi kokko Lofooteillakin. Leirintäalueella oli tarjolla valaanlihaa kera riisin, mutta jätimme niinkin eksoottisen ruuan maistelematta.

Kokko Norjan tapaan

Juhannusta vieteltiin asiaankuuluvin menoin. Suomenlippu ja skumppaa.

Lofoten-Museumissa käytiin tutustumassa Lofoottien historiaan. Aquariumissa nähtiin alueelle tyypillisiä kaloja ja muita otuksia, joita meressä elää. Eggum oli vanha saksalainen tukikohta ja sen ympäristö Norjan kansallisreittiä. 

Lofoten Museumissa kalastajien kämppä

Kalastaja-alus

Joku merenelävä

Eggum

Hauklandin rannan takana olevalla Uttakleivin rannalla ei viime kesänä jostain syystä käyty, joten nyt korjattiin sekin virhe. Ja kyllä kannatti mennä. Maisemat olivat sielläkin aivan vertaansa vailla. Oli tarkoitus patikoida Hauklandin rannan lähellä, jollekin useista huipuista, mutta ei viitsitty sateeseen lähteä mutaisille rinteille tarpomaan. Tyydyttiin pieneen päiväkävelyyn merenrannalla ja maisemien ihailuun.

Reissurusseli Hauklandin rannalla

Haukland

Uttakleiv

Uttakleiv

Norjassa vierähti kaiken kaikkiaan parisen viikkoa. Juhannuslauantaina lähdettiin ajelemaan takasin kohti lappia ja Kilpisjärveä.

Matkalla pysähdyttiin katsomaan Rovijoenputous eli Morsiushuntu, joka sijaitsee Skibotnin ja Kilpisjärven välillä. Putous oli vähän vaikeasti löydettävissä, ja aluksi etsittiinkin sitä aivan väärästä kohdasta. Loppujen lopuksi se löytyi ison levähdysalueen vierestä. Putouksella kerrotaan olevan korkeutta 28-30 metriä. 

Rovijoen putous oli vaikuttavannäköinen

Yöksi jäätiin Kilpisjärven rannalle levähdysalueelle. Vaunun ikkunasta oli kauniit näkymät Saana tunturille. Sunnuntaina olisi ollut tarkoitus valloittaa Saanan huippu, mutta sää kirjaimellisesti vesitti tämän yrityksen jo toistamiseen. (Haluan ehdottomasti huiputtaa Saanan sellaisella säällä, että näkymät huipulta ovat kauniit.) Ei auttanut kuin niellä pettymys ja lähteä ajelemaan kohti Enontekiön Hettaa, joka oli seuraava määränpäämme.

Saanan "juurella" yöpyi moni muukin karavaanari ns. puskaparkissa

Seuraavan postauksen teenkin liittyen Lappiin.

Kesällä ehdittiin käymään viidessä eri kansallispuistossa. Niistä on tarkoitus tehdä postaukset tässä syksyn mittaan. Jäähän kuulolle, jos kansallispuistot sinua kiinnostavat. Kesällä innostuttiin vaihtamaan vaunukin vähän uudempaan. Siitä onkin kuvia instagramin puolella ja saattaapa tuo uusi kulkine vilahdella kuvissa, kun teen kansallispuistoista juttuja.

En tiedä kuinka selviän tästä syksystä, kun en pääse lappiin ruskaretkeilemään. Alkaa ilmoilla olla jo vieroitusoireiden merkkejä, kun katselee toisten upeita lappikuvia facebookin lappi ryhmässä.

Onneksi ruskanvärejä löytyy ihan täältä kotikulmiltakin, kun oikein sillä silmällä katselee.

Mukavaa syyskuuta!

-Reissumutsi