torstai 28. huhtikuuta 2016

Karavaanaus-kausi käynnistyy

Niin se talvi viimein taittui ja kevät on vihdoin koittanut sulattaen lumet pois. Muutama viikko sitten haettiin matkailuvaunu kotipihaan talvisäilöstä.
Kylläpä olikin jo meidän, lähes untuvikkojen karavaanareiden mieliä kutkuttanut tulevan kesän reissailut. 

Vaunu haettiin kotiin talviunilta.

Talven aikana kypsyi ajatus Lofooteille matkaamisesta. Tilasimme netistä Lofootteja ja Pohjois-Norjaa käsittelevän opaslehtisen. Sitä onkin tullut lueskeltua melko ahkeraan. Samoin tietoa on haettu netistä, ja sitä tietoahan riittää. 

Pohjois-Norjan esitettä on lueskeltu ahkerasti.

Tarkoitukseni oli talven aikana ommella vaunuun uudet verhot, niin että ne olisivat valmiit kun vaunu haetaan kotiin. No, enpä saanut aikaiseksi ommella, ja ajattelin, että entiset kelvatkoon niin kauan kuin tuolla vaunulla reissaamme. 
Vaunua siivotessani päätin kuitenkin, että en laita vanhoja oransseja verhoja takaisin ikkunoihin, ollaan sitten vaikka ilman. 
Mistäs sitten pian löysinkään itseni; kangaskaupasta. Ostin raidallista kangasta ja aloin uhmata surkeita ompelutaitojani. Lopputulos on tässä nähtävillä. 

Vaunu sai uudet raidalliset verhot.

Laitan vielä vertailun vuoksi kuvan ennen ja jälkeen muutoksen. 

Oranssit verhot vaihtui raidallisiin vaaleampin.

Omasta mielestä muutos on valoisa, piristävä ja raikas. Sohvakankaatkaan eivät enää näytä niin karmeanvärisiltä verhojen vaihdon jälkeen. 

Ompelin myös parisänkyyn uuden päiväpeitteen vanhasta peitteestä tuunaamalla. 

Makuuhuone sai uutta ilmettä.

Ja vertailun vuoksi laitan vielä kuvat ennen ja jälkeen muutoksen. 

Russeliriiviö kuvissa.

Tämäkin on omasta mielestä ihan kiva päivitys nykyaikaan. 

Pieniä uusia sisustusjuttuja olen myös hankkinut vaunuun, ja hankintalista on edelleen pitkä. 

Tunnelmaa ledeillä ja raitakuosilla.

Mies tilasi talvella Saksasta retkipöydän ja tuolit, jotka saa lähes makuuasentoon. Kyllä kelpaa karavaanareiden nyt istuskella iltaa vaunun pihalla. 

Ensimmäinen reissu tänä keväänä tehdään vapuksi äitini mökille Itä-Suomeen, savon sydämeen. 

Helatorstain ja äitienpäiväsunnuntain välille voisi keksiä jonkun pienen reissun lähipaikkakunnille. Tai vaikka Hirvensalmen Etuniemen sfc-alueelle, joka on "kotialueemme", koska kuulumme Sisä-Savon yhdistykseen. 

Mennessähän tuon sitten näkee, mistä itsemme löydämme. 

Postaan vielä ennen Norjan reissun alkua reissu-ja reittisuunnitelmia ja muita matkavalmisteluja Lofoottien reissua ajatellen. 

Ai niin, uusi vetoauto, jonka talvella hankimme, on osoittautunut todella vankaksi veturiksi. Eikä ihme, sillä vetokykyä on 3500kg. Vaunu tulee perässä lähes huomaamatta. 

Malttamattomina kesän reissuja odotellen toivotan Hyvää Vappua ja aurinkoista toukokuuta! 

-Mutsi








sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Praha. Tsekit. 11.-14.3.2016


Viimein sain aikaiseksi purkaa kuvat pokkarilta koneelle. Miten se onkin niin työlästä :)
Huomasin reissun jälkeen, että pokkarin linssi oli todella likainen, joten jotkin kuvat ovat hieman sumuisia.

Prahan vanha kaupunki oli kaunis, ja enemmän pyörittiinkin sen alueella. Hotellimme sijaitsi aivan Vaclavske Namesti, keskusaukion tuntumassa, joten vanhaan kaupunkiin oli vain muutaman minuutin kävelymatka. Sää ei vielä ollut kovinkaan lämmin, vain noin +7 astetta oli keskimäärin lämmintä. Vaikka olikin pilvistä lähes koko reissun ajan, ei kuitenkaan satanut vettä. Viimeisenä loma-aamuna aurinko alkoi paistaa. Tämä näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus meidän minilomillamme.

Kovin suuria ennakko-odotuksia meillä ei ollut matkan suhteen. Reissun päätarkoitus oli pieni preikki ja irtiotto kiireiseen arkeen. Paikka valikoitui, kun löysimme edulliset ja lyhyet lennot. Ruoka oli ihan hyvää, tosin ravintoloiden välillä oli suuria eroja. Kalleimmat ravintolat oli tietysti Vaclavske Namestin ja vanhan kaupungin tuntumassa. Tosin hintataso ei ole kovin huima muutenkaan.

Kiertelimme kävellen ympäri Vanhaa Kaupunkia ja Vltava joenrantaa joka päivä. Ensimmäisenä lomapäivänä kävelimme katselemaan Prahan linnoitusta ja Vituksen Katedraalia korkealle kukkulalle. Linnoitukselta olikin hienot näkymät yli Prahan kattojen.

Kultturielämyksen, jos näin voi sanoa, koimme vierailemalla Sex Machine Museossa. Se olikin varsin mielenkiintoinen paikka. Koska museo oli K-18, en julkaise siellä otettuja kuvia.

Mukava irtiotto arkeen saatiin, mutta ei kaupungista ikävä kyllä ainakaan meille jäänyt sellaista fiilistä, että sinne olisi päästävä uudelleen. Kesällä varmaan hieno paikka ja oluen ystäville varsinkin sopiva matkakohde, sen halvan hinnan takia.

Seuraavat lomat ovatkin sitten kesällä, ja tarkoituksena on edelleen lähteä Norjan Lofooteille ja muuten sitten matkustella Suomen suvessa pitkin ja poikin vaunun kanssa.

Norjan matkasuunnitelmista postaan vähän myöhemmin, kunhan loman ajankohta selkenee. Tarkoitus olisi päästä lähtemään kesäkuun alussa. Matkareitit ovat vielä täysin epäselvät ja Lofooteillakin etenemme täysin säiden ja muiden olosuhteiden mukaan. Kiipeilyvarusteet pakkaamme mukaan, sillä Lofooteilla on kuulemma hienot puitteet myös boulderointiin.

Mutta tässä Prahan matkakuvia, olkaa hyvät!

Vaclavske Namesti eli Wenceslas Square. Praha.

Kahvila Vaclavske Namestilla.

Pääsiäiskaruselli

Havelsken tori.

Old Town Square ja Astronominen kello

Astronimisen kellon lyöntiä oli kokoontunut katsomaan suuri joukko turisteja.

Kello lähempää. 

Old Town Square. 

Old Town Square. Praha.

Vltava joki ja Kaarlen silta.

Prahan linnalta maisemat kaupungillepäin.

Vituksen Katedraali. Prahan linnoitus.

Prahan linnoitus oli kukkulalla, jonne jaksoi kävellä ihan helposti.

Kaarlen sillan alkupäässä oli hieno monumentti.

Palladium ostoskeskus

Pääsiäisen tulo näkyi jo katukuvassa

Kirkontorneja Vanhassa Kaupungissa.

Uudemman kaupunginosan taloja Vlaltavan rannalla

Tanssiva talo. Dancing house.

Vltava. Praha.

Prahalainen makea herkku, Trelnik.

Kaarlen sillalla

Vaclavske Namesti. Hotellimme huudeilla.

Kauniisti koristeltuja munia.

Kaakaot terassilla

Oikein ihanaa ja aurinkoista kevättä kaikille blogia lukeville!

-Mama