Onnea Suomi!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Onnea Suomi 100 v!

Reissun piälä-blogi onnittelee 100 vuotiasta kotimaata ja toivottaa kaikille lukijoilleen oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!

Kuvakollaasissa kuvia Kolilta, Saimaalta kesällä ja talvella, Pallastunturin huipulta Taivaskerolta, lähimetsästä, Kiutakönkäältä, Kilpisjärveltä Saanan maisemista ja Hossan Kansallispuistosta Julma-Ölkyltä.

Päiväretki Tiilikkajärven kansallispuistossa

Koloveden kansallispuiston jälkeen vuorossa oli Tiilikkajärven kansallispuisto. Se osui matkan verrelle ajellessamme kohti Hossaa. (Edellinen postaus oli Koloveden kansallispuistosta.) 

Kesälomamme toisella pätkällä päätimme retkeillä muutamissa eri kansallispuistoissa Suomi100 teeman innoittamana.

Tiilikkajärven kansallispuistossa teimme päiväretken kiertäen seitsemän kilometrin mittaisen Uiton kierron rengaslenkin, ja poikkesimme myös Venäjänhiekoilla. 

Tiilikkajärven kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnissa, Rautavaaran ja Sotkamon kunnissa. Se on perustettu vuonna 1982 suojelemaan ainutlaatuista järvi-, joki-, suo- ja harjuluontoa. 

Lähdimme Uiton kierrolle Sammakkotammen p-paikalta.

Uiton kierto oli melko helppokulkuista, vaikkakin alkumatka oli melko vaihtelevaa ja mäkistä. Polku oli osin melko kulunut, joten kivien ja juurakoiden kanssa sai olla tarkkana, varsinkin kun maa oli märkänä sateesta. Reitti kiertää Sammakkojärven ympäri ja vesistöä olikin lähes koko matkan nähtävissä.

Tiilikanjoen yli oli rakennettu uusi kävelysilta

Pitkospuut olivat sateella liukkaat

Alkumatkasta sateli hieman vettä, mutta pian sää kirkastui ja poutaantui. Muita retkeläisiä näkyi harvakseltaan, vaikka parkkipaikka olikin melko täysi. Hyvin olivat retkeilijät jalkautuneet maastoon.

Polku myötäili Sammakkojärveä mukavassa kangasmaastossa

Puhdasta luontoa

Reissurusseli juosta kipitteli innokkaana mukana

Vähän ennen Uitonkämppää, polku erkani vasemmalle Venäjänhiekoille ja Kalmoniemeen. Me päätimme käydä katsomassa kuuluisan Venäjänhiekat-rannan. Pisto teki noin kilometrin lisämatkaa Uiton kiertoon.

Venäjänhiekat

Paikka oli todella kaunis ja rauhallinen. Söimme nuotiopaikalla retkievääksi valmisteut leipäpalaset ja hörppäsimme mehut. Kiertelimme katselemassa ympäristöä, ja ihastelimme upeita, joskin tyhjiä telttapaikkoja niemenkärjessä.

Tyhjät rannat huutelivat retkeilijöitä luokseen

Täydellinen retkeilysää

Venäjänhiekalta matka jatkui myötäpäivään kohti Sammakkotammen parkkipaikkaa eli lähtöpistettä. Rengasreittimme oli puolessa välissä.

Kaarisilta Tiilikkajärven ja Autiojärven välissä

Maisemat Tiilikkajärven suuntaan sillalta

Maisemat Autiojärven suuntaan sillalta

Matkalle sattui Uitonkämpän silta ja nuotiopaikka. Kävimme katsomassa nekin. Kovin oli hiljaista joka puolella. Muutamia retkeilijöitä tavattiin sentään.

Uitonkämpän heiluva silta

Kuivaa kangasmaastoa

Viimeiset pari kilometriä patikoitiinkin soiden yli pitkospuita pitkin. Eräät koiran kanssa vastaantulleet retkeilijät varoittivat meitä pitkospuilla näkemistään kyykäärmeistä. Tästä säikähtäneenä nappasin koiran kainaloon, ja kannoin hänet lähes koko loppumatkan. Yksi kunnon käärmeenpurema voi olla pienelle koiralle kohtalokas, enkä todellakaan halunnut ottaa tuota riskiä. Tömistelimme pitkospuilla kävellessämme, emmekä onneksi tavanneet käärmeitä. Isoja paarmoja suolla pörräsi sitäkin enemmän, jopa riesaksi asti.

Kaunista suomaisemaa

Hillat olivat kypsymässä hyvää vauhia. 

Koira pitkospuilla, ennenkuin saimme varoituksen käärmeistä

Loppumatkasta minä kuljin edellä tömistellen käärmeet pois.

Uiton kierto oli ihan mukava päiväpatikkaretkeksi, vaikka maisemat eivät ehkä saaneetkaan meiltä ylistyssanoja. Mukavaa parin kolmen tunnin perusretkeilyä kuitenkin. En tiedä saisiko sitten Tiilikkajärvellä meloen alueesta vielä enemmän irti. Harmi kun alueella ei voi tehdä isompaa rengaslenkkiä. (Toki Uiton kiertoon voi yhdistää vielä Aution kierron, se lisäisi reittiin muutaman kilometrin.) Kalmoniemen ja Pohjoisniemen väliin pitäisi ehdotomasti saada vene tai kapulalossi, jolloin reittimahdollisuudet lisääntyisivät, ja pääsisi kiertämään ison rengasreitin läpi koko puiston.

Venäjänhiekkojen telttailualue oli kyllä todella kaunis ja siisti. Suositus sille! Puita oli vajassa paljon, ja wc oli siisti. Nuotiopaikkoja oli ainakin kaksi, jos ei enemmänkin.

Seuraavaksi olisikin sitten Hossan kansallispuisto-postauksen vuoro. Hossastahan tuli Suomen juhlavuoden kunniaksi 40. kansallispuisto juurikin tänä vuonna.
Onnea Hossalle ja ONNEA SUOMELLE!

Ihan huippua, kun meillä on näin kaunis kotimaa, paljon kansallispuistoja ja puhdasta luontoa, jossa on ilo ja onni retkeillä!

Mukavaa joulun odotusta ja oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! 

Retkimutsi ja reissurusseli (joka nukkuu jalkojeni päällä juuri nyt kirjoittaessani tätä postausta :))

Melontaretki Koloveden kansallispuistossa

Syksy on jo pitkällä. On siis aika palata takaisin lämpimiin kesäpäiviin. Tällä kertaa matkataan ajassa taaksepäin heinäkuiseen viikonloppuun, jolloin käytiin mieheni ja koiramme kanssa melomassa Koloveden kansallispuistossa, entisillä kotihuudeillani.

Koloveden kansallispuisto Itä-Suomessa, Enonkosken ja Heinäveden välimaastossa, tarjoaa upeat puitteet melontaan, eikä sitä suotta ole mainostettu melojan paratiisina. Moottoriveneily on alueella kielletty, vain kahdelle telttailualueelle pääsee moottoriveneellä. Olen itse kotoisin aivan kansallispuiston kupeesta, ja kävin nyt itsekin ensimmäisetä kertaa siellä retkeilemässä (ja ihmettelen miksi en ole käynyt täällä aiemmin). Nykyään kun asun muualla, kotiseutu vetää puoleensa ihan eritavalla, kuin asuessani näiden upeiden maisemien lähellä. Täytyy todellakin todeta, että joskus on matkustettava kauemmas nähdäkseen lähelle. 

Koloveden kansallispuisto on todella sokkeloinen ja saaristoinen. Siellä saisi helposti kulumaan useitakin päiviä hiljakseen meloen, maisemia ihastellen ja norppia bongaillen. Alueella tiedetään elelevän ainakin kymmenkunta norppaa, mutta me ei valitettavasti nähty ainoatakaan. Majavanpesiä nähtiin sitten sitäkin enemmän. Me teimme vain päiväretken, mikä alkoi kyllä jo heti alkumetreillä kaduttamaan. Olisi ehdottomasti kannattanut vuokrata kanootti koko viikonlopuksi, eikä vain yhdeksi päiväksi, ja ottaa teltta mukaan. 

Retkisatamia on useita, ja niissä on hyvät varustelut; tulipaikka, laituri johon pääsee kanootilla helposti, teltoille rakennetut alustat, käymälät ja puuvajat. Toki kansallispuistoon voi tutustua myös kävellen, alueelta löytyy kaksi lyhyehköä merkittyä patikkapolkua tulistelu- ja telttailupaikkoineen. Parhaan kuvan kansallispuistosta saa kuitenkin ehdottomasti meloen. 

Me ajoimme edellisenä iltana matkailuvaunu perässä muutaman tunnin matkan kansallispuiston Kirkkorantaan, jossa sijaitsi kanoottien ja muiden varusteiden vuokrauspiste. Yövyimme parkkipaikalla vaunussa. Olimme vuokranneet varusteet netin kautta jo aiemmin, mutta huomasimme, että paikanpäältäkin olisi vielä ennättänyt vuokrata. Vajan seinällä oli paikallisen vuokrausfirman numero, johon soittamalla homma olisi myös hoitunut. Saimme viestillä koodin, jolla saimme vajan avainlokeron auki, ja varusteet (pelastusliivit, kartat, melat, kuivapussit ja kelluvan varustepöntön) sieltä helposti valittua. Kanootit odottelivat rannalla, nekin oli numeroitu. 

Kirkkorannan alue oli iso. Tähän rannalle ei saanut jättää autoja, parkkipaikka oli hieman ylempänä.

Kanoottien ja veneiden laskupaikka

Kirkkoranta kesäiltana

Melontapäivämme oli sunnuntai, ja sää oli mitä upein. Aurinko paistoi ja lämmintä oli reilu parikymmentä astetta. Fiilis oli ihan huikea. Aamupäivällä pakkailtiin eväät ja vaihtovaatteet, ja puolilta päivin päästiin matkaan. Jackrusselinterrierimme oli toista kertaa kanootissa, ja voi miten hienosti hän jaksoi koko matkan.

Kanootin pakkausta

Lähdimme melomaan Kirkkorannasta kohti Vaajasalon saaressa olevaa Ukonvuorta, joka on tämän kansallispuiston ehkä tunnetuin nähtävyys kalliomaalauksineen. Matkaa kertyi reilu kaksi kilometriä.

Kanootin keula kohti Ukonvuorta.

Matkalla Ukonvuorelle, poikettiin vastarannalla ihastelemassa jylhää kalliota kiipeilymielessä.

Jylhät kalliot olivat todella vaikuttavat, ja niitä oli  vähän joka puolella.

Pian saavuttiinkin Ukovuorelle, joka on tunnettu yli 5000 vuotta vanhoista kalliomaalauksistaan. Voi vaan kuvitella mielessään, millaista täällä on ollut vuosituhansia sitten kivikaudella. Ukonvuori kohoaa jylhänä korkeuksiin, ja sieltä löytyy myös pieni sauvakvartsilouhos, joka on mahdollisesti ollut kivikauden ihmisten asumus. Kalliomaalauksia löytyy myös Havukkavuorelta ja Vierunvuorelta.

Ukonvuori

Ukonvuoren rantautumispaikka

Laiturilta oli muutaman kymmenen metrin kävelymatka Ukonvuorelle

Ukonvuorella söimme vähän retkieväitä ja ihastelimme maisemia. Yritimme löytää kalliomaalauksia, mutta emme ole ihan varmoja löysimmekö niitä. Jotain punaista kallionseinämissä kuitenkin oli. Ukonvuoren päällä kerrotaan olleen pyhä seita paikka. Sinne emme sandaaleissa lähteneet kapuamaan, vaikka varmasti olisi sekin ollut käymisen arvoinen paikka.

Kalliomaalauksista kertova opastaulu.

Maisemat ukonvuorelta (kalliolouhokselta) olivat kauniit. 

Matka jatkui verkalleen kauniissa maisemissa.

Ukonvuorelta matka jatkui kohti Ukonlahtea. Vaajasalon voi kertää myös puoliksi, jolloin matkaa kertyy n. 17 kilometriä. Koko saaren kiertämiseen ei meillä olisi päivä riittänyt, sen verran rauhalliseen tahtiin melottiin. Jotkut ovat meloneet koko Vaajasalon päivässä, mutta siihen tarvitsisi ehkä yksikkö kajakit, jotta matka sujuisi joutuisammin. Inkkarikanootilla vauhti ei kovin suuri ole. Mutta mikäs oli meloessa, kun ei ollut kiire mihinkään.

Alaspäin kasvava mänty

Ukonlahden perukoilla oli upeita kiviä

Tälläiset kivet jos olisivat kuivalla maalla, ne olisivat maailman hienoimmat boulderkiipeilyyn.

Ukonlahden perukoilla on Ukonkanta, josta pääsee korkean veden aikaan jopa melomalla läpi. Me jouduimme kantamaan kanoottia muutaman kymmentä metriä, koska vesi oli niin alhaalla. 

Ukonkannan toisella puolella oltiinkin sitten jo kansallispuiston itärajalla Metsoselällä. Siitä matka jatkui kohti Vaajasalon eteläkärkeä ja Vaajasalon tulentekopaikkaa, jonne päätimme meloa ruokatauolle.

Kalliomaisemaa

Rauha ja hiljaisuus, joka Kolovedellä vallitsee on jotakin aivan uskomatonta. Välillä melottiin aivan hiljaa puhumatta, koska emme halunneet rikkoa luonnonrauhaa. Annettiin kanootin vain lipua hiljalleen eteenpäin täysin äänettömästi. Tällaiseen tunnelmaan pääseminen oli ihan sanoinkuvaamattoman hienoa. Yhtäkkiä rauhan saattoi rikkoa ohitse lentävä lokki, tai jostain kaukaa kuuluva, helposti tunnistettava kuikan ujellus.

Vaajasalon kanoottilaiturilla ei ollut ruuhkaa

Saavuimme Vaajasaloon ja valmistimme ruuan retkikeittimellä, joten emme tehneet lainkaan tulia nuotiopaikalle. Ruuaksi meillä oli pastaa ja tonnikalaa. Jälkiruuaksi herkuteltiin kahvit ja pullat upeassa luonnon näköalakahvilassa, kalliolla istuskellen.

Vaajasalon tulipaikka

Vaajasalon tulipaikka oli todella kaunis niemi, olisi ollut upea jäädä tänne yöksi telttailemaan, istua nuotiolla kauniissa ja lämpimässä kesäyössä, käydä uimassa ja kuunnella luonnonääniä. Ensi kerralla otamme kyllä ehdottomasti teltan mukaan.

Tämän niemenkärjessäkin oli telttapaikka. Ehkä Suomen upein sellainen.

Timantit järvenpinnalla

Maisemia Vaajasalon tulipaikalta

Vaajasalon tulipaikalta matka jatkui kohti Havukkavuoren kalliomaalauksia, jotka sijaitsevat hieman kansallipuiston ulkopuolella yksityisen maalla. Aluksi meloimme maalausten ohi kartanlukuvirheen takia, mutta sitten maalaukset onneksi löytyivät.

Rantautuminen Havukkavuoren edustalla

Mies kävi ottamassa kuvia maalauksista.

Havukkavuoren kalliomaalaus

Havukkavuorelta jatkettiin matkaa kohti Kirkkorantaa, Lohilahden ja Vaajaselän kautta. Joissakin kohdin piti olla tarkkana, koska kareja oli ihan vedenpinnan alapuolella. Karikot oli kyllä suhteellisen hyvin merkattu karttaan, mutta ne näkyivät vasta kun oltiin jo niiden päällä. Kanootti kulki onneksi niin pinnassa, että kertaakaan eivät kivet raapaisseet sen pohjaan, vaikka useita kertaa ylitettiinkin melko pinnassa olevia suuria kivenjärkäleitä.

Päivä alkaa vaihtua iltaan. Järvi on tyyni.

Taianomaista

Noin kahdeksan tuntia saatiin aikaa kulumaan 17 kilometrin matkalla. Vauhti ei päätä huimannut ja pysähdyksiäkin oli useita. Päivä oli kaikkinensa ihan superonnistunut. Miten upea luonto meillä täällä Suomessa onkaan, ja näin lähellä.

Kirkkoranta näkyvissä. 8 tuntia melottu.

Melonnan jälkeen kävimme vielä iltauinnilla Kirkkorannassa. Päivän hiet oli ihana huuhtoa vilpoisaan veteen. Suosittelen erittäin paljon visiittiä Koloveden kansallispuistoon, jos et ole siellä ennen käynyt. Viikonloppu riittänee ihan mainiosti tällaiseen retkeen, mutta helposti tuolla saa kulumaan useitakin päiviä. Meillä jäi pohjoinen puistoalue kokonaan käymättä, mikä onkin hyvä syy palata näihin upeisiin maisemiin uudelleen. Koloveden luontotupa ja opastuskeskus sijaitsee Enonkosken kirkonkylällä, koskenrannalla. Siellä kannattaa myös ehdottomasti poiketa, jos Enonkosken suunnasta Kolovedelle menee. Luontoon.fi sivustolta löytyy paljon tietoa kansallispuistoista ja reiteistä.

Vene Kirkkorannan ilta-auringossa

Kesälomalla kävimme kaikenkaikkiaan viidessä eri kansallispuistossa Suomi100 teeman innoittamama, ja syksyllä teimme vielä viikonloppuretken Repoveden kansallispuistoon. Näistä kansallispuistoreissuista postailen tässä syksyn mittaan. On mukava palata kesän muistohin kuvien muodossa, kun räntää sataa ja ulkona on pimeää.

Mukava kun luit juttuni. Mitäs tykkäsit? Jos tykkäsit, jaa se muillekin, tai jätä kommentti viestikenttään. Saa sinne toki jättää muutenkin palautetta. :)

Leppoisaa talven odottelua! ja kiitos kun kävit sivuilla!

-Reissumutsi

Hetassa Hetan Kodalla

Norjasta palattiin Suomeen ja Kilpisjärvelle juhannuksen jälkeen. Koska Saana jäi taaskin huonon sään takia huiputtamatta, jatkettiin matkaa kohti Hettaa. Sinne oli Kilpisjärveltä muutaman tunnin matka. Hetassa suunnistimme Lomakylä Hetan Kodalle, jonka uusi isäntäväki on meidän perhetuttuja. Hetan Kodasta voit lukea täältä -> http://www.hetankota.fi

Lomakylä Hetan Kota, Enontekiön Hetassa

Kodalla on monenlaista majoitusta. 

Ounasjärvi Kodalta kuvattuna.

Hetan Kota sijaitsee Ounasjärven rannalla, aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa Ounastunturin läheisyydessä. Lomakylä on ennen toiminut leirikeskuksena, josta sitten kasvanut ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa lomakyläksi. Oman leimansa lomakylälle antaa rannan läheisyydessä sijaitseva, ehkä Suomen kaunein, pieni kappeli. Kappeli on valmis vastaanottamaan vaikka hää- tai ristiäisvieraita, tai sinne voi mennä muuten vain hiljentymään.

Pihapiiri on mäntymetsää, johon mökit ja majoituskodat sulautuvat kauniisti. Suomen suosituin vaellusreitti Hetta-Pallas lähtee aivan Hetan Kodan läheltä. Kodalta saa venekyytejä reitin lähtöpisteeseen, tai jos vaeltaa Pallas-Hetta suuntaisesti, kyyti järjestyy päätepisteeseen. Myös autojen siirrot Pallakselle, samoin kuin sauna ja majoitus aamiaisella on varattavissa Kodalta. Talvisin hiihtoreitit lähtevät Kodan pihasta Ounasjärven yli tunturiin.

Leirintämökkejä rannan läheisyydessä

Venekyydit Hetta-Pallas reitille

Tällä hetkellä Hetan Kota ei vielä tarjoa palveluita karavaanareille, mutta uusien omistajien myötä tilanne tulee ehkä muuttumaan lähivuosina. Meille järjestyi vaunupaikka sähköineen leirintämökkien vierestä järven rannalta.

Vaellusvimmalta ei voinut välttyä, kun katseli rinkat selässä paikalle saapuvia vaeltajia. Patikoijat odottelivat innoissaan venekyytiä järven yli, päästäkseen Hetta-Pallas reitin lähtöpisteeseen. Reitiltä palaavat vaeltajat olivat hieman väsyneitä, mutta onnellisia, ja kaipasivat peseytymään. Moni iloitsi päästessään Kodan lämpimään rantasaunaan vaelluksen päätteeksi, ja puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Oli ilo seurata uuden isäntäväen palvelualttiutta ja intoa lomakylän ohjaksissa. Jos tupaan tupsahti vaeltajia, venekyyti vaellusreitin alkuun järjestyi ilman ennakkovaraustakin hyvin pienellä varoajalla. (Silti kyyti on suositeltavaa varata ennakkoon). Tunnelma oli kotoisa ja ovet olivat auki kaikenlaisille matkailijoille ja retkeilijöille.

Ensimmäisenä iltana kävimme iltalenkiksi kävelemässä Jyppyrän huipulle. Jyppyrä on Hetan kirkonkylän kupeessa sijaitseva näköalapaikka. Reitti lähtee tunturilapin luontokeskukselta, ja on vajaan kilometrin suuntaansa. Samalla kävimme pikaisesti tutustumassa luontokeskuksen lappiaiheiseen näyttelyyn.

Reitin portti luontokeskuksella

Näkymät Jyppyrältä yli Ounasjärven Ounastunturille

Pyhäkero on Ounastunturin huippu

Lappi-aiheinen näyttely Tunturilapin luontokeskuksella

Viihdyimme Hetan Kodalla kolme yötä, vaikka tarkoitus oli vain käväistä siellä. Yhtenä päivänä lähdimme päiväretkelle Pyhäkerolle, mikä on Ounastunturin korkein huippu. Ajoimme mönkkärillä Pallas-Ylläs kansallispuiston rajalle, josta lähdimme patikoimaan kohti Pyhäkeron autiotupaa, ja siitä edelleen kohti Pyhäkeron huippua.

Pitkospuita reitin alussa

Pyhäkeron autiotupa

Sää oli sumuinen ja vettä ripsutteli hieman, mutta se ei menoa haitannut. Pyhäkeron autiotuvalla oli melko paljon vaeltajia, muutama sisällä ruuanlaitossa ja suurin osa pihalla grillipaikalla. Toiset, niinkun mekin, jatkoimme matkaa kohti tunturia. Maasto oli  ennen tunturiin nousua vaihtelevaa; kivikkoa, mutaliejua ja pitkospuita. Sitten alkoi kovapohjainen tunturiin nouseva polku, jota pitkin oli helppo patikoida.

Nousu Pyhäkerolle alkaa

Maisemia reitin varrelta

Välillä sää hieman kirkastui, jolloin saimme otettua kauniita maisemakuvia. Välillä näkyvyyttä oli vain parikymmentä metriä ja tuuli oli melko voimakas. Reitti oli hyvin merkitty, eikä vaaraa eksymisestä ollut edes sumussa. Vähän ennen Pyhäkeroa (711 mpy) oli pieni Pyhäjärvi. Sen rannalla oli vielä vähän lunta.

Pyhäjärvi ja Pyhäkeron huippu

Huipulla tuuli sen verran napakasti, että otimme pakolliset huiputuskuvat ja lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin samaa reittiä mitä olimme tulleetkin. 

Pyhäkeron huipulla oli risti

Toinen huipun maamerkki oli kivikasa

Maisemat olivat niin kauniit

Tunturin rinteellä, varvikossa istuskellen, pidimme lyhyen evästauon, ja nautimme upeista maisemista kahvia hörppien. Istuskellessa tauolla otin kuvia kauniista, todella pienistä vaaleanpunaisista kukista, jotka myöhemmin googlauksen tuloksena saivat nimekseen sielikki.

Sielikit kukkivat tunturin rinteillä

Evästauolla 

Tauolla reissurusseli sai takin päälle

Reitin opasmerkkejä

Kuin tilauksesta sää selkeni ja maisemat olivat vertaansa vailla; kaunista tunturimaisemaa, joka värjäytyi siniseksi kaukana horisontissa. Näitä mieleenpainuvia ja voimaannuttavia hetkiä tunturissa, voi nyt muistella kotisohvalla kuvia katsellen, ja uusista lapinreissuista haaveillen. 

Maisemia. Pahoittelut horistontin kaltevuudesta ja laiskuudesta suoristaa kuva.

Polulla.

Kyllä se vain niin on, ettei lapin luonnolle taida löytyä vertaa.  On vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei ole itse lapin luonnossa päässyt liikkumaan, millaista siellä on, ja kuinka lapin lumo valtaa mielen ja sydämen. Lappi on jokaisen koettava itse, mutta on hyvä varautua siihen, että lapinhulluus iskee melkoisella voimalla. Onneksi tämä hulluus on vain positiivista, ja siihen auttaa kun pääsee taas tunturiin patikoimaan. 

Patikoija ja reissurusseli tunturissa

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto tarjoaa lukuisia päiväpatikointireittejä pitkien vaellusten lisäksi. Itsekin teemme (toistaiseksi) vain päiväpatikoita, mutta tuo Hetta-Pallas reitti kyllä kutkuttaa mukavasti ja houkuttelee yönyli vaellukselle. Saa nähdä joko ensi kesänä kävisimme sen vaeltamassa. Tai vaikka osan siitä.

Auringonlaskua Hetan Kodalta

Iltanuotiolla kodalla

Kiitoksia Jannelle, Titalle ja Santerille vieraanvaraisuudesta. Viimeistään ensi kesänä vieraillaan taas Hetan kodalla. Voi kyllä olla, että jo ensi kevättalvella tulemme sinne hiitämään aurinkoisille keväthangille Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. 

Ihanaa, kaunista ja värikästä ruskaaikaa niin lappiin, kuin muuallekin Suomeen. Nautitaan syksystä, raikkaasta ja puhtaasta luonnosta, ja sen tarjoamasta väriloistosta patikoiden ja retkeillen, vaikka sitten lähiretkeilypaikoissa. 

Mukavaa ruska-aikaa kaikille!

Toivottavat: kiipeilevät ja patikoivat karavaanarit