Melontaretki Koloveden kansallispuistossa

Syksy on jo pitkällä. On siis aika palata takaisin lämpimiin kesäpäiviin. Tällä kertaa matkataan ajassa taaksepäin heinäkuiseen viikonloppuun, jolloin käytiin mieheni ja koiramme kanssa melomassa Koloveden kansallispuistossa, entisillä kotihuudeillani.

Koloveden kansallispuisto Itä-Suomessa, Enonkosken ja Heinäveden välimaastossa, tarjoaa upeat puitteet melontaan, eikä sitä suotta ole mainostettu melojan paratiisina. Moottoriveneily on alueella kielletty, vain kahdelle telttailualueelle pääsee moottoriveneellä. Olen itse kotoisin aivan kansallispuiston kupeesta, ja kävin nyt itsekin ensimmäisetä kertaa siellä retkeilemässä (ja ihmettelen miksi en ole käynyt täällä aiemmin). Nykyään kun asun muualla, kotiseutu vetää puoleensa ihan eritavalla, kuin asuessani näiden upeiden maisemien lähellä. Täytyy todellakin todeta, että joskus on matkustettava kauemmas nähdäkseen lähelle. 

Koloveden kansallispuisto on todella sokkeloinen ja saaristoinen. Siellä saisi helposti kulumaan useitakin päiviä hiljakseen meloen, maisemia ihastellen ja norppia bongaillen. Alueella tiedetään elelevän ainakin kymmenkunta norppaa, mutta me ei valitettavasti nähty ainoatakaan. Majavanpesiä nähtiin sitten sitäkin enemmän. Me teimme vain päiväretken, mikä alkoi kyllä jo heti alkumetreillä kaduttamaan. Olisi ehdottomasti kannattanut vuokrata kanootti koko viikonlopuksi, eikä vain yhdeksi päiväksi, ja ottaa teltta mukaan. 

Retkisatamia on useita, ja niissä on hyvät varustelut; tulipaikka, laituri johon pääsee kanootilla helposti, teltoille rakennetut alustat, käymälät ja puuvajat. Toki kansallispuistoon voi tutustua myös kävellen, alueelta löytyy kaksi lyhyehköä merkittyä patikkapolkua tulistelu- ja telttailupaikkoineen. Parhaan kuvan kansallispuistosta saa kuitenkin ehdottomasti meloen. 

Me ajoimme edellisenä iltana matkailuvaunu perässä muutaman tunnin matkan kansallispuiston Kirkkorantaan, jossa sijaitsi kanoottien ja muiden varusteiden vuokrauspiste. Yövyimme parkkipaikalla vaunussa. Olimme vuokranneet varusteet netin kautta jo aiemmin, mutta huomasimme, että paikanpäältäkin olisi vielä ennättänyt vuokrata. Vajan seinällä oli paikallisen vuokrausfirman numero, johon soittamalla homma olisi myös hoitunut. Saimme viestillä koodin, jolla saimme vajan avainlokeron auki, ja varusteet (pelastusliivit, kartat, melat, kuivapussit ja kelluvan varustepöntön) sieltä helposti valittua. Kanootit odottelivat rannalla, nekin oli numeroitu. 

Kirkkorannan alue oli iso. Tähän rannalle ei saanut jättää autoja, parkkipaikka oli hieman ylempänä.

Kanoottien ja veneiden laskupaikka

Kirkkoranta kesäiltana

Melontapäivämme oli sunnuntai, ja sää oli mitä upein. Aurinko paistoi ja lämmintä oli reilu parikymmentä astetta. Fiilis oli ihan huikea. Aamupäivällä pakkailtiin eväät ja vaihtovaatteet, ja puolilta päivin päästiin matkaan. Jackrusselinterrierimme oli toista kertaa kanootissa, ja voi miten hienosti hän jaksoi koko matkan.

Kanootin pakkausta

Lähdimme melomaan Kirkkorannasta kohti Vaajasalon saaressa olevaa Ukonvuorta, joka on tämän kansallispuiston ehkä tunnetuin nähtävyys kalliomaalauksineen. Matkaa kertyi reilu kaksi kilometriä.

Kanootin keula kohti Ukonvuorta.

Matkalla Ukonvuorelle, poikettiin vastarannalla ihastelemassa jylhää kalliota kiipeilymielessä.

Jylhät kalliot olivat todella vaikuttavat, ja niitä oli  vähän joka puolella.

Pian saavuttiinkin Ukovuorelle, joka on tunnettu yli 5000 vuotta vanhoista kalliomaalauksistaan. Voi vaan kuvitella mielessään, millaista täällä on ollut vuosituhansia sitten kivikaudella. Ukonvuori kohoaa jylhänä korkeuksiin, ja sieltä löytyy myös pieni sauvakvartsilouhos, joka on mahdollisesti ollut kivikauden ihmisten asumus. Kalliomaalauksia löytyy myös Havukkavuorelta ja Vierunvuorelta.

Ukonvuori

Ukonvuoren rantautumispaikka

Laiturilta oli muutaman kymmenen metrin kävelymatka Ukonvuorelle

Ukonvuorella söimme vähän retkieväitä ja ihastelimme maisemia. Yritimme löytää kalliomaalauksia, mutta emme ole ihan varmoja löysimmekö niitä. Jotain punaista kallionseinämissä kuitenkin oli. Ukonvuoren päällä kerrotaan olleen pyhä seita paikka. Sinne emme sandaaleissa lähteneet kapuamaan, vaikka varmasti olisi sekin ollut käymisen arvoinen paikka.

Kalliomaalauksista kertova opastaulu.

Maisemat ukonvuorelta (kalliolouhokselta) olivat kauniit. 

Matka jatkui verkalleen kauniissa maisemissa.

Ukonvuorelta matka jatkui kohti Ukonlahtea. Vaajasalon voi kertää myös puoliksi, jolloin matkaa kertyy n. 17 kilometriä. Koko saaren kiertämiseen ei meillä olisi päivä riittänyt, sen verran rauhalliseen tahtiin melottiin. Jotkut ovat meloneet koko Vaajasalon päivässä, mutta siihen tarvitsisi ehkä yksikkö kajakit, jotta matka sujuisi joutuisammin. Inkkarikanootilla vauhti ei kovin suuri ole. Mutta mikäs oli meloessa, kun ei ollut kiire mihinkään.

Alaspäin kasvava mänty

Ukonlahden perukoilla oli upeita kiviä

Tälläiset kivet jos olisivat kuivalla maalla, ne olisivat maailman hienoimmat boulderkiipeilyyn.

Ukonlahden perukoilla on Ukonkanta, josta pääsee korkean veden aikaan jopa melomalla läpi. Me jouduimme kantamaan kanoottia muutaman kymmentä metriä, koska vesi oli niin alhaalla. 

Ukonkannan toisella puolella oltiinkin sitten jo kansallispuiston itärajalla Metsoselällä. Siitä matka jatkui kohti Vaajasalon eteläkärkeä ja Vaajasalon tulentekopaikkaa, jonne päätimme meloa ruokatauolle.

Kalliomaisemaa

Rauha ja hiljaisuus, joka Kolovedellä vallitsee on jotakin aivan uskomatonta. Välillä melottiin aivan hiljaa puhumatta, koska emme halunneet rikkoa luonnonrauhaa. Annettiin kanootin vain lipua hiljalleen eteenpäin täysin äänettömästi. Tällaiseen tunnelmaan pääseminen oli ihan sanoinkuvaamattoman hienoa. Yhtäkkiä rauhan saattoi rikkoa ohitse lentävä lokki, tai jostain kaukaa kuuluva, helposti tunnistettava kuikan ujellus.

Vaajasalon kanoottilaiturilla ei ollut ruuhkaa

Saavuimme Vaajasaloon ja valmistimme ruuan retkikeittimellä, joten emme tehneet lainkaan tulia nuotiopaikalle. Ruuaksi meillä oli pastaa ja tonnikalaa. Jälkiruuaksi herkuteltiin kahvit ja pullat upeassa luonnon näköalakahvilassa, kalliolla istuskellen.

Vaajasalon tulipaikka

Vaajasalon tulipaikka oli todella kaunis niemi, olisi ollut upea jäädä tänne yöksi telttailemaan, istua nuotiolla kauniissa ja lämpimässä kesäyössä, käydä uimassa ja kuunnella luonnonääniä. Ensi kerralla otamme kyllä ehdottomasti teltan mukaan.

Tämän niemenkärjessäkin oli telttapaikka. Ehkä Suomen upein sellainen.

Timantit järvenpinnalla

Maisemia Vaajasalon tulipaikalta

Vaajasalon tulipaikalta matka jatkui kohti Havukkavuoren kalliomaalauksia, jotka sijaitsevat hieman kansallipuiston ulkopuolella yksityisen maalla. Aluksi meloimme maalausten ohi kartanlukuvirheen takia, mutta sitten maalaukset onneksi löytyivät.

Rantautuminen Havukkavuoren edustalla

Mies kävi ottamassa kuvia maalauksista.

Havukkavuoren kalliomaalaus

Havukkavuorelta jatkettiin matkaa kohti Kirkkorantaa, Lohilahden ja Vaajaselän kautta. Joissakin kohdin piti olla tarkkana, koska kareja oli ihan vedenpinnan alapuolella. Karikot oli kyllä suhteellisen hyvin merkattu karttaan, mutta ne näkyivät vasta kun oltiin jo niiden päällä. Kanootti kulki onneksi niin pinnassa, että kertaakaan eivät kivet raapaisseet sen pohjaan, vaikka useita kertaa ylitettiinkin melko pinnassa olevia suuria kivenjärkäleitä.

Päivä alkaa vaihtua iltaan. Järvi on tyyni.

Taianomaista

Noin kahdeksan tuntia saatiin aikaa kulumaan 17 kilometrin matkalla. Vauhti ei päätä huimannut ja pysähdyksiäkin oli useita. Päivä oli kaikkinensa ihan superonnistunut. Miten upea luonto meillä täällä Suomessa onkaan, ja näin lähellä.

Kirkkoranta näkyvissä. 8 tuntia melottu.

Melonnan jälkeen kävimme vielä iltauinnilla Kirkkorannassa. Päivän hiet oli ihana huuhtoa vilpoisaan veteen. Suosittelen erittäin paljon visiittiä Koloveden kansallispuistoon, jos et ole siellä ennen käynyt. Viikonloppu riittänee ihan mainiosti tällaiseen retkeen, mutta helposti tuolla saa kulumaan useitakin päiviä. Meillä jäi pohjoinen puistoalue kokonaan käymättä, mikä onkin hyvä syy palata näihin upeisiin maisemiin uudelleen. Koloveden luontotupa ja opastuskeskus sijaitsee Enonkosken kirkonkylällä, koskenrannalla. Siellä kannattaa myös ehdottomasti poiketa, jos Enonkosken suunnasta Kolovedelle menee. Luontoon.fi sivustolta löytyy paljon tietoa kansallispuistoista ja reiteistä.

Vene Kirkkorannan ilta-auringossa

Kesälomalla kävimme kaikenkaikkiaan viidessä eri kansallispuistossa Suomi100 teeman innoittamama, ja syksyllä teimme vielä viikonloppuretken Repoveden kansallispuistoon. Näistä kansallispuistoreissuista postailen tässä syksyn mittaan. On mukava palata kesän muistohin kuvien muodossa, kun räntää sataa ja ulkona on pimeää.

Mukava kun luit juttuni. Mitäs tykkäsit? Jos tykkäsit, jaa se muillekin, tai jätä kommentti viestikenttään. Saa sinne toki jättää muutenkin palautetta. :)

Leppoisaa talven odottelua! ja kiitos kun kävit sivuilla!

-Reissumutsi