Pallas-Hetta vaellus kesällä 2018, päivä nro 3: Hannukuru - Sioskuru

Hannukurusta Sioskuruun 29.-30.6.2018

Perjantaiaamu Hannukurussa alkoi hieman harmaana. Oli ihan siinä hilkulla milloin alkaisi satamaan vettä. Saimme kuitenkin tehtyä aamupalan ja purettua leirin poutasäässä, mutta juuri kun olimme saaneet rinkat selkään, alkoi sataa. Menimme Hannukurun kodalle hetkeksi sadetta pitämään ja virittelimme sadesuojat ja sadevaatteet päälle. Pian sade alkoi heikentyä, ja päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Hannukurun ja Pahakurun välinen matka oli vain vajaat kaksi kilometriä. Maasto oli aluksi helppoa hiekkabaanaa, mutta muuttui sitten kivikkoiseksi ja hieman ryteikköiseksi. Pahakurulle päästyämme saimme riisua sadevaatteet, kun aurinko alkoi pilkistellä pilvien takaa. 

Maasto Hannukurusta Sioskuruun oli koko reitin helpoin kävellä.

Kiviröykkiöitä Hannukurun ja Pahakurun välimaastossa

Pahakurun autiotupa oli kurun reunalla

Pahakurun autiotuvan rappusilta voi ihastella Pallstuntureiden jonoa. Tuolta jostain kaukaa on tultu.

Lumikeron huippu näkyvissä

Kauniit Pallastunturit

Pidimme pienen välipalatauon ja haimme lisää vettä ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa kohti Sioskurua. Pahakurun autiotuvan pihaan näkyi kaunis 723 mpy:lla oleva korkea Ounastuntureiden Outtakka huippu. 

Outtakka näkyvissä. Pahakurulta alkoivat pitkät pitkospuut.

Maasto Pahakurusta Sioskuruun (reilu 11km) oli reitin helppokulkuisinta. Välillä patikoitiin pitkin pitkospuita, välillä leveää hiekkabaanaa. Muutamia pieniä nousuja osui matkan verrelle, mutta muuten maasto oli todella avaraa ja tasaista.

Välillä katselimme selän taakse jääviä maisemia. 

Rouvivaaran ja Tappurin välimaastossa. Maisemia taaskin silmänkatamattomiin.

Tappurin rinteellä oli vielä lunta. 

Pitkospuut joen yli kaipaisivat jo pientä korjausta.

Tappurin rinteellä pidimme pienen evästauon ja täydensimme juomapullot. Matka jatkui joutuisasti. Sää vaihteli aurinkoisesta pieniin sadekuuroihin, mitkä eivät juurikaan edes kastelleet. Sadepilviä näkyi siellä täällä, mutta suurimmat niistä menivät ohitsemme.

Jossain lähellä Tappurin tuvalle lähtevää reittiä. 

Sateita jossain kauempana.

Pian huomasimmekin jo olevamme Tappurin tuvalle johtavassa polunhaarassa, jossa meitä vastaan ajeli poromies mönkijällään. Hän kyseli olimmeko tehneet havaintoja poroista. Valitettavasti yhtään poroa ei oltu nähty sitten Vuontiskeron. Varmistimme poromieheltä, oliko edessä jo pitkään siintänyt tunturi Ounastunturin Pyhäkero, ja olihan se, aivan niinkuin olimme arvelleetkin. Se olisikin sitten viimeinen tunturi, jolle tällä vaelluksella noustaisiin.

Opastekyltti reittien risteyksessä. 

Pahakurusta Sioskurulle kaikkine taukoineen meni kolmisen tuntia. Matkaa kertyi reilu 11 kilometriä (opastekyltin mukaan 12km).  Edellispäivinä saman matkan taittamiseen oli mennyt hyvinkin viisi tuntia. Se kertonee kuinka tämänpäivän maasto oli ollut helppo niihin verrattuna. Ja olihan se helppo. Ei yhtään nousua korkealle tunturiin, pieniä kumpareita vain, ja viimeiseksi pieni Siosvaara, josta reitti laskeutui Sioskuruun.

Sioskurun autiotupa näkyvissä, Pyhäkero taustalla. 

Sioskurun autiotupa oli kauniilla paikalla Siosjoen varrella.

Siosjoki

Sioskurun autio- ja varaustupa.

Autiotupa oli sisältä lähes samanlainen kuin kaikki muutkin reitin tuvat.

Saavuimme Sioskuruun hyvissä ajoin iltapäivällä. Autiotupa oli todella kaunis ja kauniilla paikalla. Jotenkin siitä tuli ihan kesämökkifiilis. Heitimme rinkat terassille ja kävimme katsastamassa paikat. Autiotupa oli tyhjä ja menimmekin sisälle hetkeksi selkiä lepuuttamaan. Olipa mukava oikaista pitkälleen autiotuvan laverille. Ihan meinasi unikin tulla.

Laitoimme ruuat trangialla ja söimme kerrankin oikein pöydän ääressä. Mietimme, että jäisimme viimeiseksi yöksi autiotupaan, mikäli sinne ei tulisi muita, tai ainakaan muita koiria.
Ruuan päälle kävimme päiväunille autiotuvan laverille. Emme ehtineet juurikaan torkahtaa, kun pari retkeilijää koiransa kanssa tulikin tuvalle. Vaihdoimme muutaman sanan, ja sitten he lähtivät etsimään itselleen telttapaikkaa. Pian kävi varaustuvankin ovi, kun se sai muutaman asukkaan sisäänsä.

Myös autiotuvan puolelle tuli parin vanhemman naisen retkikunta. He tulivat samasta suunnasta meidän kanssa, mikä oli  harvinaista. Lähes kaikki kenen kanssa olimme vaelluksen aikana jutelleet, olivat tulleet poikkeuksetta Hetan suunnasta meitä vastaan. Naiset joivat konjakkia autioutuvan terassilla ja nauttivat kauniista säästä ruokaa laitellen.

Naiset olivat jäämässä autiotupaan yöksi, joten kysyimme häiritsisikö heitä, jos me olisimme myös yön siellä koiran kanssa. Toista naista koira ei häirinnyt, mutta toisen naamasta näin, että hän ei pitänyt ajatuksesta. Ei hän sitä suoraan sanonut, mutta tokaisi jotain, että hän nukkuu ainakin siinä tapauksessa ylälaverilla.

Hetken päästä sanoin miehelle, että lähdetäänpä etsimään teltanpaikkaa. Halusin kuitenkin omaa rauhaa, ja sitähän telttamajoitus tarjosi. Sitä paitsi retkeilemäänhän tänne oli tultu. Hieman haikein mielin luovuimme ajatuksesta nukkua autiotuvan laverilla ensimmäistä kertaa ikinä, mutta jääköön se kokemus toiseen kertaan.

Löysimme aivan ihanan leiripaikan tunturipuron varresta, hieman sivussa autiotuvasta, nuotiopaikan vierestä. Puro solisi melko äänekkäästi, mutta se peittäisi alleen muut luonnon äänet, ja veden solina olisi yöllä varmasti unettavaa kuunneltavaa. Enää ei harmittanut yhtään, ettemme jääneet autiotupaan yöpymään.

Viimeisen yön leiripaikka Sioskurussa oli upea.

Telttapaikkamme oli jonkun verran sivussa autiotuvasta.

Koirakin ihasteli tunturipuroa ja maisemia.

Väsynyt reissurusseli oli taivaltanut jo 40 kilometriä. 

Perjantai-ilta oli kaunis. Aurinko paistoi eikä tuullut juurikaan. Kävin yksinäni istuskelemassa läheisellä kivellä hieman sivussa telttapaikasta. Ihastelin maisemia ja hieman haikein mielin mietin tähänastista vaellustamme. Tämä olisi viimeinen ilta tunturissa. Huomenna nukkuisimme jo oman matkailuvaunun pehmeässä ja lämpimässä pedissä Hetan kodalla. Hengittelin raitista ja raikasta tunturi-ilmaa ikäänkuin talven varalle varastoon. Yritin tallettaa tämän kaiken kauneuden verkkokalvoille ja mielen sopukoihin. Oli kyllä ollut uskomattoman upea vaellus kaikkinensa. Ei sitä oikein osaa sanoiksi edes pukea, miten hienoa on ollut omin silmin nähdä tuntureiden kauneus ja tuntea reitin rakkakivet, hiekkabaanat ja pitkokset jalkojen alla. 

Iltapalan laitoimme vielä nuotiolla istuskellen. Auringon laskiessa tunturin taakse, alkoi ilma selvästi viilentyä. Teimme iltatoimet ja kömmimme makuupussiemme suojiin jo hyvissä ajoin. Seuraava päivä olisikin sitten tämän vaelluksen viimeinen.

Vaelluksen viimeistä aamupalaa launataiaamuna laiteltiin telttapaikan viereisellä nuotiolla.

Päivän vaellettu matka Hannukurusta Sioskuruun oli 14 kilometriä ja se oli ehdottomasti vaelluksen helpoin taival. Toki rinkkakin oli jo selvästi keventynyt edellispäivistä. Viimeiselle päivälle jäisi vielä neljän kilometrin mittainen nousu Sioskurusta Pyhäkerolle ja loppumatka (8km) laskettelua Pyhäkeron päivätuvalle ja siitä edelleen metsätaivalta Ounasjärven rantaan. 

Oikein ihanaa alkavaa syksyä kaikille lukijoille! 

Ja hei, kommentteja näistä tarinoista saa mielellään jättää! :)

Terkuin: mutsi, joka haaveili ruska retkestä Lappiin
(mutta tältä syksyltä se haaveeksi jääkin)

ps. Vinkkaa, jos sinulta löytyy vaellusaiheinen blogi tai instagram tili, jota voimme seurata. Meidän instatili löytyy reissunpiala nimellä.