Pallas-Hetta vaellus kesällä 2018: päivä nro 2, Montellin maja - Hannukuru

Montellin majalta Hannukuruun 28.-29.6-2018

Heräsimme torstaiaamuun vaille yhdeksän Montellin majalla. Mies nukkui heittämällä kellon ympäri, ja minä torkuin muutaman tunnin aamuyöstä. Fiilis oli vähistä unistani huolimatta erinomainen: kuka sitä nyt Lapin yöttömässä yössä malttaa nukkua, ajattelin. 

Makuupussini oli Helsportin Alta Woman, ja se tuntui mukavan lämpimälle, vaikka yöllä lämpötila laski muutamaan asteeseen. Sukat piti heittää jalasta jo alkuyöstä, muuten merinovillainen kerrasto, kaulahuivi ja ohut pipo olivat riittävän lämpimät yöasuina. Ilmatäytteinen makuualusta oli luksusta, verrattuna teinivuosien telttaöinä käytettyihin ohuisiin solumuovipatjoihin. Tosin kyljen kääntäminen makuupussin kanssa kapealla alustalla vaati hieman opettelua. Teltta oli ihan kelpo näihin olosuhteisiin myöskin. Molemmilla oli omat sisäänkäynnit,  ja rinkat mahtuivat yöksi sateensuojaan pieneen eteiseen. 

Aamupala nautiskeltiin upeita maisemia ihaillen ilman kiirettä. Päivän sää näytti hyvältä: muutamia sadepilvennäköisiä pilviä risteili siellä täällä. Poutasäästä saatiin kuitenkin nauttia koko päivän ajan, ja välillä aurinkokin paistoi kirkkaasti. Tuuli oli onneksi hieman edellispäivää armollisempi. 

Yhdentoista maissa oli rinkat taas viritetty selkään ja juomapullot täytetty raikkaalla tunturipuron vedellä. Matkanteko alkoi eiliseen tapaan nousulla. Tällä kertaa noustiin Vuontiskerolle, ohittaen sen laen hieman vasemmalta. Maisemat olivat huikeat. Seuraava etappimme oli Suaskuru, joka oli 6,5 kilometrin päässä Montellin majalta. 

Vuontiskeron rinteeltä näkyi Keräsjärvi.

Reissurusseli Vuontiskeron rinteellä. Taustalla näkyy Pallakset.

Vuontiskerolta reitti lähti laskeutumaan kohti Lumikurua. Maasto oli kivikkoista, puutonta nummea, jossa varpukasvit kasvoivat hyvin matalina. Reittiä oli mukavan helppo kulkea ja näkyväisyyttä oli taaskin silmänkantamattomiin. Välillä pysähdeltiin tutkimaan karttaa, kun haluttiin tietää mitä järviä tai tunturinlakeja on näkyvillä.

Retkue Vuontiskerolla matkalla kohti Hettaa

Edessä on laskeutuminen Lumikuruun ja nousu Lumikerolle

Vaeltaja Lumikeron rinteellä. Taustalla Vuontisjärvi.

Nousu Lumikerolle Lumikurun pohjalta oli lyhyt mutta melko vaativa. Se sai sykkeen mukavasti nousuun ja hengityksen puuskuttamaan. Keron rinteessä on poroaita ja portti, joka erottaa kaksi paliskuntaa toisistaan.

Lumikero on vaellusreitin yksi korkeimmista keroista 660 mpy.

Lumikeron huipulla pidettiin taas pieni tauko, ja ihasteltiin mielettömiä maisemia, jotka aukesivat 360 astetta joka suuntaan. Lumikerolta alkoikin sitten muutaman kilometrin mittainen lasku kohti Suaskurua, ja Suaskurun kotaa.

Lumikeron rinteen loppupuolella meitä vastaan tulikin Hetan kodalla tapaamamme pariskunta. He olivat lähteneet Hetan Kodalta autokyydillä lähelle Pyhäkeron päivätupaa kansallispuiston rajalle, koska venekyytiä ei voinut kovan tuulen vuoksi käyttää. Tämä lyhensi matkaa n. 5km. Jo ensimmäisenä päivänä he olivat vaeltaneet Hannukurulle asti, koska "askel vaan kulki niin hyvin". Kiitettävä suoritus kertakaikkiaan. Mietin miten ihmeessä he ovat jaksaneet sinne asti. 

(Myöhemmin arvoitus ratkesi: Maasto Pyhäkeron huipulta Hannukurulle oli helppoa suoraa baanaa, kun meillä taival oli ollut yhtä nousua ja laskua koko ajan). 

Muutamat sanat vaihdettuamme ja toisiamme tsempattuamme, jatkoimme matkaa. Vastaan vaelsi joukko rippikoululaisia, ja heidän perässään ryhmänohjaajat. He olivat olleet Hannukurussa yötä, ja tuttavapariskunnan mukaan siellä oli ollut ainakin 30 telttaa ollut pystytettynä edellisiltana.

Lasku Lumikurulta kohti Suaskurua. Suasjärvi näkyvissä.

Lumikurun laskun jälkeen vaelsimme melkoisessa ryteikössä jonkin matkaa. Tuntui, ettei Suaskurua saavuteta millään. Ryteikkö ja alamäki jatkui jatkumistaan, kunnes viimein saavuimme kodalle. Paikka ei kovin hivellyt vaeltajan silmää. Se oli todella lepikkoinen ja poikkesi – ei niin edukseen – muusta reitistä ja taukopaikoista. Opasteviittojen mukaan olimme vaeltaneet jo reilut 8 kilometriä, mutta kartan mukaan vain 6,5 km. Luotimme opastekyltteihin, koska matka oli todellakin tuntunut pidemmältä kun 6,5 km.

Suaskurulle laskeutumassa

Suaskurun kota

Suaskurun kodalla pidimme vajaan tunnin mittaisen lounastauon, ja jatkoimme matkaa kohti Hannukurua. Aluksi reitti kulki vielä hetken ryteikössä ja metsäisessä maastossa. Sitten alettiin nousta hiljalleen Suastunturille. Nousu oli pitkä, mutta melko loiva. Suastunturin laki oli laaja, ja reitti halkoi tunturin lakea ainakin kilometrin verran.

Suaskurun ja Hannukurun välillä oli pitkoksia.

Metsäreittiä

Suastunturissa kasvoi tunturikoivuja

Välillä katseltiin maisemia myös selän taakse. Lumikero jäi jo kauas taakse.

Edessäpäin Outtakka. Kuva Suastunturilta.

Luonnon omaa kelopuutaidetta

Suastunturin päällä reitti oli helppokulkuista.

Edessä näkyy kuurosadepilvi. Se ei onneksi meitä kastellut.

Suastunturilta laskeuduimme taas koivikkoista reittiä pitkin kohti Hannukurua. Hannukurulle saavuimme illalla kuuden maissa. Telttapaikoilla oli vain pari telttaa, eikä varaustuvassakaan näyttänyt olevan ruuhkaa. Autiotuvalla emme käyneet, kun se poikkesi reitiltä muutaman sataa metriä. Kaivolla käydessäni tapasin äidin ja tyttären, jotka kertoivat majoittuneensa autiotupaan kaksistaan.

Telttapaikkaa valitessamme nuotiolla istui retkikunta, joka huikkasi meille, että naisten saunavuoro olisi juuri alkanut. Kiitin tiedosta, mutta päätin mennä vasta seuraavalle vuorolle klo 20, koska nälkä kurni vatsassa ja leirikin pitäisi ensin pystyttää. Katsoimme sopivan telttapaikan vähän sivummalle muista, koska koira reagoi väsyneenä herkästi ääniin teltassa ollessaan. Valmistimme ja söimme ruuan, ja sitten mies lähtikin miesten saunavuorolle. Minä kävin sillä aikaa jutustelemassa nuotiopaikalla korttia pelaavien retkeilijöiden kanssa ja keitin itselleni iltakahvit.

Hannukurun sauna. 

Saunassa oli tilaa ihan mukavasti.
Löylyt hivelivät väsyneen vaeltajan nahkaa mukavasti.

Kylpyvesi kannettiin Haukkajärvestä kärreillä ja saaveilla saunalle

Haukkajärven vesi oli virkistävän kylmää. 

Sauna tulikin todella tarpeeseen. Oli ihana päästä pesemään parin vaelluspäivän hiet pois iholta, ja käydä melkoisen viileässä Haukkajärvessä pulahtamassa.  Aluksi sain hetken saunoa yksin, mutta sitten sain seuraa varaustuvalla tyttäriensä kanssa retkeilevistä naisista.

Maksoimme saunan (7e/hlö) jälkikäteen Hetassa Tunturi-Lapin luontokeskukselle vaelluksen jälkeen, koska emme olleet lähtiessä varmoja käymmekö saunassa. Toki sen olisi voinut maksaa tekstiviestilläkin, tai etukäteen luontokeskukselle.

Iltateen kanssa naposteltiin mm. ruissipsejä metwurstilla.

Hannukuru oli ainoa paikka, jossa törmäsimme mäkäräis-ja hyttysongelmaan. Koira halusikin olla lähes koko ajan teltassa, koska mäkäräiset söivät häntä mahan alta ulkona. Hyttyskarkoitteena meillä oli thermacell, ja se toimi hyvin. Mäkäräisiin ei meinannut tehota mitkään karkoitteet. 

Hannukuru on melko laaja alue, ja sieltä löytyy kymmeniä telttapaikkoja, suuret autio- ja varaustuvat, nuotiopaikkoja, käymälät, kota, sauna ja kaivokin. Alue on nimensä mukaan kurussa eli tunturien välisessä rotkossa, joten maisemat eivät olleet mitenkään kummoiset, mutta leiripaikkana näin täydellisten palvelujen kera se oli ihan mukiinmenevä. Tosin meillä sattui hyvä tuuri sen suhteen, ettei alueella ollut sen enempää porukkaa. Yörauha olisi voinut olla koetuksella, jos siihen olisi lisätty se edellisillan 30 telttaa.

Iltateet tulilla Hannukurun leirissä.

Kymmenen maissa aloimme virittäytyä yöpuulle makuupussin suojiin. Hetken vielä valvoimme ja olimme juuri nukahtamassa, kun viereemme tuli parin ihmisen retkikunta. He alkoivat pystyttää telttaa aivan viereemme, vaikka koko Hannukurun suuri ja laaja telttailualue ammotti tyhjyyttään. No, eipä tarvinnut unesta uneksia vähään aikaan. Heillä meni pari tuntia siinä leiriä tehdessä ja ruokaa keitellessä. Kyllä suoraan sanottuna hieman ärsytti heidän telttapaikan valinta, kun tilaa olisi ollut paljon, ja varmasti näkivät ja kuulivat, että olimme jo käyneet yöpuulle. Koira haukahteli vähän väliä, olivathan he vain muutaman metrin päässä meistä. 

Välillä sitä miettii, miten toiset ovat ajattelemattomia muita kohtaan. Itse kuitenkin pyrkii aina ottamaan kanssaretkeilijät huomioon. No, ärsytyskynnystä ehkä madalsi myös edellisyön vähäiset unet ja siitä johtuva väsymys. 

Viimein kuitenkin, reilusti yli puolenyön, saimme unenpäästä kiinni, ja sain itsekin vähän paremmin nukuttua kuin ensimmäisenä yönä. Vettä sateli muutamia pikkukuuroja yön aikana. 

Montellin majalta Hannukuruun kertyi matkaa kartan mukaan 12 kilometriä, mutta opastekylttien mukaan n. 13 km. Reitti oli kuitenkin sen verran haastava monien nousujen ja laskujen suhteen, että se oli meille oikein sopiva päivämatka. 

Toinen vaelluspäivä oli oikein onnistunut, ja sen kruunasi ehdottomasti sauna ja uiminen tunturijärvessä.  Vahva suositus Hannukurun saunalle. Kannattaa poiketa, vaikka ei siihen jäisikään yöpymään. Läheiselle Pahakurun autiotuvalle on vain 1,6 kilometriä. Sen taivaltaa saunan päälle vaikka jäähdyttelylenkiksi. 

Tästä onkin hyvä jatkaa kohti kolmatta vaelluspäivää ja sen päätepistettä Sioskurua. 

Pysyhän kuulolla, kolmannen vaelluspäivän tarinat muhivat jo päässä. :)

-Vaellusmutsi, jolla on kroonistunut lapinkaipuu