Kiipeilyreissulla Fontainebleaussa

Keväällä 23.-30.3.2019 tehtiin ensimmäinen yhteinen kiipeilyreissu Ranskan Fontsuun miehen kanssa. Miehelle tämä oli jo neljäs Fontsun reissu, minulle ensimmäinen. 

Boulderoinnin mekka Fontainebleau, Foret de Fontainebleau, suomeksi Fontsu, sijaitsee Pariisin kaakkoispuolella, noin reilun tunnin ajomatkan päässä metropolin sykkeestä. Fontainebleaun metsä on todella suuri ja vuosittain siellä käy miljoonia ulkoilijoita, johtuen sijainnista Pariisin kupeessa. Metsästä voi lukea lisää täältä.

Lyhyen lennon (n.3h) jälkeen otimme vuokra-auton alle Charles De Gaullen kentältä ja lähdimme ajelemaan kohti Fontsun kupeessa sijaitsevaa Uryn kylää, jossa meitä odotti viikoksi vuokrattu loma-asunto Gite - the Wicker house.

Pääsimme perille ruuhkasta huolimatta melko mukavasti, ja iloksemme totesimme kaksikerroksisen, maalla Bessonvillessä sijaitsevan kämpän olevan aivan huippukiva ja siisti. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja pesutilat, ja alakerrassa keittiö ja olohuone.

Giten pihalla oli kiva grillipaikka ja oleskelualue

Olohuone

Makuuhuone 1

Makuuhuone 2

Näkymät makuuhuoneen ikkunasta

Sunnuntaina 24.3 lähdettiin sitten kohti ensimmäisiä murikoita Roche aux Sabotsin sektoreille. Olo oli jännittävän kutkuttava, olinhan menossa kohti kiipeilyparatiisia, jonne matkustetaan jenkeistä ja Aasiasta asti. Tiedossani oli, että Fontsun reitit ovat liukkaita kulumisen ja lasittumisen takia, joten jalkatekniikkaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Otteita on hyvin vähän, jos lainkaan. Siinäpä sitä olikin haastetta tällaiselle huonohkon jalkatekniikan omaavalle keski-ikäiselle kiipeilijänaiselle.

Mies Red One kivellä Devertissement 5+ reitillä 

Minä samalla reitillä

Tässä minä sinisen cirkuitin 4c reittiä yrkkäilemässä. 

Sektori oli täynnä toinen toistaan suurempia bouldereita. 

Ensimmäisen päivän jälkeen fiilis oli hyvä. Sain tuntumaan Fontsun kiviin ja muutamia onnistumisiakin 3-5a greidien reiteillä. Muutama reitti jäi harmittavasti odottelemaan seuravaa kertaa.  Viivyimme metsässä melkein viisi tuntia. Pidimme välillä evästaukoja ja kiertelimme katselemassa muiden kiipeilyä sektorilla. Koska oli sunnuntai, retkeilijöitä ja ulkoilijoita oli paljon. Lapset kiipeilivät matalammilla ja pienemmillä bouldereilla ketterästi kävellessään kivien ohi. 

Iltarutiineiksi kiipeilyn jälkeen muodostui heti ensimmäisestä illasta lähtien kaupassa käynti, ruuan laitto ja vielä venyttelyt ennen nukkumaan menoa. Uni tuli iltaisin melko nopeasti.

Toisena kiipeilypäivänä suuntaismme kohti Isatista. Franchard Isatis on varmaan kaikille kiipeilijöille tuttu, erittäin legendaarinen paikka. Itse en Isatiksessa saanut aikaan juuri mitään huonon jalkatekniikan, tai ehkä jalkoihini kohdistuneen epäluottamuksen takia. Muutamia helpompia reittejä yritin työstää ja ehkä yhden topin sain aikaiseksi. Miehellä oli keskenjäänyt projekti, joka oli jäänyt edellisiltä kerroilta kaivelemaan mieltä, joten käppäilimme sinne lpi kauniin metsän. Minä nautiskelin lähinnä retkeilystä ja kivien päällä pomppimisesta, kun mies antoi yrkkiä projektilleen, joka ei sitten antautunut tälläkään kertaa. 

Isatiksen metsässä oli kaunista

Mikäs täällä oli "retkeillessä".

Mies projektoimassa Abdolobotomya

Kolmantena kiipelypäivänä suuntasimme Canche aux Merciersin sektorille. Paikka oli miehellekin uusi tuttavuus, ja jouduimme hetkisen haeskelemaan sopivia kiipeilykiviä topoa kovasti tavaten. Sektorin kivet tuntuivat olevan todella liukkaita, joten muutaman turhauttavan reitin jälkeen luovutin ja lähinnä seurasin kun mies projektoi vaikeampia reittejä. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, että nyt täällä todellakin ollaan vaan retkeilemässä, sen verran kovasti turhautti ja ärsytti. Ärsytys tosin onneksi laantui seuravaan päivään mennessä. Luulen, että kiven laatu ja kiivettävät reitit oli vähän huonosti valittu. Uudella sektorilla aikaa tuhrautuu itselle sopivien reittien haeskeluun. 

Cache aux Merciesin sektoria

Keskiviikkona aiottiin pitää lepopäivä kiipeilystä, mutta lähdettiin kuitenkin muutamaksi tunniksi lähinnä giteä sijaitsevalle l´elephantin sektorille. Ennen sitä kävimme Fontainebleaun linnassa ja museossa hieman sivistämeässä itseämmä kultturilla ja paikallishistorialla. Linnasta voit lukea lisää täältä. 

Linnan puistossa oli avaraa

Fontainebleaun linna

Eräs linnan makuuhuoneista

Linnan kappeli

Linnareissun jälkeen suunnistimme siis Elephantille. Sektorin tunnetuin ja kuvatuin elefantinmuotoinen kivi oli laitettu kiipeilykieltoon kiven liiallisen kulumisen estämiseksi. Löysimme sopivaa kiivettävää kun haravoimme suhteellisen pientä aluetta edestakaisin. Pari päivää oli itsellä mennyt hieman chillaillen ja nyt tuntui, että halusin kiivetä kunnolla. Sopivat reitit löytyivätkin, ja sain kiivettyä reissuni ensimmäisen (ja viimeisen) 6A reitin. Greidit Ranskassa ovat kyllä todella paljon napakampia kuin meillä Suomessa, tai sitten tämä tuntemus johtuu vaan huonosta jalkatekniikastani. Jos kotimaassa kiipeän 6A:n reittejä, Fontusussa kiipesin pääasiassa 3-5A:n tasoisia, joissa niissäkin oli minulle kovasti tekemistä. 

L´elephantin kuvatuin boulderi.


Minä kiipeämässä 6A:n reittiä

Pädit paikoilleen ja kiipeemään

L´elephantin ilta-aurinkoa ja loputtomasti bouldereita

Molemmilla omat projektit samalla kivellä

Kiipeilimme illalla puoli kymmeneen asti. Mies sai topattua yhden 7A reitin ja oli silminnähden onnellinen. Minä juutuin yhden kiven lähes toppiin. En päässyt ylös enkä alas. Hetken siinä halailin kiveä epätoivoissani ja yritin topata, mutta en saanut jalkoja tukevasti mihinkään, koska kivi oli niin pyöreä muodoltaan. pelotti myöskin hypätä alas, koska olin kuitenkin melko korkealla. Loppujen lopuksi muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin hypätä rohkeasti alas. Kyllä ärsytti ja vähän naurattikin.

Sektorilla oli myös kahdeksan metriä korkea boulderkivi, ja siinä oli tunnettu La Dalle a Polyn 5A reitti. No, se jäi meiltä kiipeämättä ihan vain korkeuden takia. 

Kivenlaatu Elephantilla oli hyvä. Hiekkakivi oli pitävää, eikä otteet olleet liukkaita. Tykkäsin kovasti tästä alueesta. Maasto oli kuin hiekkarantaa, pehmeää hiekkaa, mutta puuttui vain se ranta. 

La Dalle a Poly reitti menee korkeimmasta kohdasta kiveä. 

Torstaina aamupalan jälkeen lähdimme aamulenkille Elephantin sektoreiden lähelle. Metsässä risteili upeita patikkapolkuja loputtomiin. Kipusimme kauniille näköalapaikalle kallion päälle maisemia katselemaan. 

Näköalapaikalla oli mukava istuskella ja nauttia maisemista yli Fontsun metsän

Kukkulanpäällä

Polut ovat vanhoja teitä, joilla on joskus kuljettu

Metsäpolku

Iltapäivällä lähdettiin taas kohti uusia kiviä. Tällä kertaa Franchard Cuisiniéren sektorille. Kävelymatkaa parkkipaikalta kertyi puolen tunnin verran. Kuljettiin läpi hiekkakenttien ja viimein tultiin kiville. Minä kiipesin taas helpompia reittejä ja mies projektoi jotain vaikeampia. Mukavan leppoisaa kiipeilyä lämpimässä säässä. Mikäs sen nukavampaa. 

Franchard Cuisinierelle menossa

Kiipeilyhommissa

Minä jollain helpolla reitillä

Viimeisenä kiipeilypäivänä suunnattiin Fontsun suosituimmalle sektorille Bas Cuvierille. Siellä tiedettiin olevan paljon hyvää kiivettävää ja niinhän siellä olikin. Sain topattua monta kivaa reittiä, vaikka voimat alkoivatkin olla melko lopussa viikon kiipeilystä. Kävimme myös kokeilemassa legendaarista Marie Rosen reittiä. Se on kiivetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1946. Minä sain siihen muutaman muuvin, mutta totesin reitin ihan liian liukkaaksi omaan makuun. mies sai muutaman muuvin enemmän kuin minä. Uskoisin, että Marie Rose taipuisi kyllä mieheltäni, jos olisi aikaa sitä reenailla. Nyt takanamme oli jonoa odottelemassa, joten emme montaa yritystä reitille antaneet. 

Kengät, pädi ja mankkapussi. Näillä pärjää kiipeilyssä pitkälle.

Minä Marie Rosella

Olipa hienoa, vaikka montaa muuvia en saanutkaan tehtyä.

Mies tuumailee ja huilailee. Pädin kohdalle Marie Rose-reitti.

Kuusi päivää leppoisaa kiipeilyä Fontsun metsissä aurinkoisessa ja kiipeilyn kannalta täydellisessä säässä voitti perusrantaloman mennen tullen. Kertaakaan ei satanut vettä. Miehen aiemmilla Fontsun reissuilla vettä on satanut lähes joka päivä, ja kiipeilyt ovat jääneet välillä todella vähiin. Meillä kävi huippuhyvä tuuri säiden suhteen. Kiipeilyporukkaa oli vaihtelevasti. Eniten kuitenkin Bas Cuvierilla. Joillakin sektoreilla oli vain muutamia kiipeilijöitä, joten melko rauhassa sai kiivetä.

Oli hienoa huomata, että ranskalaiset koululaiset viettivät liikuntatunteja kiipeillen. He tulivat sinne linja-autoilla ja kiipesivät cirkuitteja, osa pelkissä lenkkareissa. Ja hyvin muuten kiipesivätkin.

Hienoja elämyksiä ja paljon onnistumisia mahtui tähän viikkoon, eikä tämä reissu jää varmasti viimeiseksi Fontsun suunnalle. Olisi huippua päästä palaamaan Fontsuun taas ensi keväänä vaikka jollain mukavalla kiipeilyporukalla. 

Nyt on kuitenkin ulkokausi saatu kotimaassakin käyntiin lämpimän kevään ansiosta, ja olemme käyneet availemassa uusia reittejäkin lähiseudun kiville. Sisäkiipeily on jostain syystä tökkinyt minua koko kauden (talven), enkä ole löytänyt syytä sille. Nyt on kiva kun voi kiivetä ulkona ja nauttia samalla ihanasta luonnosta. 

Seuraavaksi postailen pääsiäisen tienoilla tehdystä Italian reissusta. Kävimme Gardajärvellä elämämme ensimmäisillä via ferrata reiteillä. Ja se jos mikä oli myös huippua itsensä ylittämistä. 

Mukavaa kesää! Kiva kun käväisit lukemassa!