Kolin - ja Repoveden kansallispuistoissa

Morjens pitkästä pitkästä aikaa!

Blogissa on taas ollu hiljaista. Kertonee kiireisestä elämänvaiheesta. Kyllä. Tässä on ollut muutosta muutoksen perään, mutta nyt päätin ottaa aikaa ja päivittää kuulumisia. 

Aloittelen vielä viime vuotisella kesken jääneellä postauksella. Toisaalta onkin ihana palata edelliskesän tunnelmiin. 

Viime vuoden loppukesällä käytiin Kolin ja Repoveden kansallispuistoissa päiväretkeilemässä. Molemmat kansallispuistot ovat tuttuja, ja niissä käydään kerta toisensa jälkeen. Toki yritämme valloittaa välillä myös uusia puistoja. 

Kolilla olimme Kolin Freetime leirintäalueella pari yötä ja täytyy sanoa, että viihdyimme vallan mainiosti. Yleiset saunat kuuluivat joka ilta vuorokausimaksuun, mikä on karavaanarille pelkkää plussaa. Freetimesta oli helppo lähteä Kolille patikoimaan ja maisemia ihmettelemään.

Kolin Freetimessa

Ukko-Koli ja Pielinen ei paljon esittelyjä kaipaa. 

Yhtenä iltana teimme eväsretken Ukko-Kolille auringonlaskun aikaan. Kylläpä iltapala maistui hyvälle Suomen kansallismaisemissa. Auringonlasku oli niin kaunis, ettei sitä saatu kameraan tallennettua niinkuin se jäi omille verkkokalvoille ja sielun sopukoihin. Ai että, Suomen luonto!

Auringonlaskun aikaan Akka-Kolilla

Tuplakuva auringonlaskusta

Vaaramaisemat yhdistettynä auringonlaskuun oli jotakin niin upeaa.

Repovedellä vietimme yhden elokuisen viikonlopun. Olimme parkissa Saarijärven parkkipaikalla matkailuvaunun kanssa ja lauantaina retkeilimme siitä käsin. Sunnuntaina kävimme ensimmäistä kertaa kiipeilemässä Olhavalla. Olipa huippua päästä kokeilemaan Olhavan kallionpintaa, vaikka kiipesimmekin "vain" yläköydessä. Yläköysikiipeily on köysikiipeilyn helpoin tapa. Se riitti ainakin minulle, joka olen köysittelyssä aivan aloittelija, nostattamaan endorfiinitasot huippuihinsa.

Kaakkurinkierroksen reittimerkintä

Kerrostalo

Näkymiä Olhavalta

Upea Olhava

Mustalamminvuorelta

Mustalamminvuoren näkötorni

Kiipeilijöitä Olhavalla

Minä Olhavalla. En saanut topattua reittiä, muttei haitannut yhtään!

Mies ankkuroi itseään. Minä varmistan.

Olhava on ehdottomasti Suomi-kiipeilyn mekka, eikä ihme. Oli jotenkin sanoinkuvaamattoman hieno fiilis päästä tuon kiipeilyn ylijumalaisen kallion pintaan itseään haastamaan.

Kyllä Suomen luonnosta on moneksi ja monenlaiseen liikuntaan ja meditaatioon. Minä vaikutun tätä nykyä kaikkein eniten erilaisista kokemuksista luonnossa. En tiedä parempaa paikkaa ladata akkuja, tai tuntea yhteyttä johonkin suurempaan, kuin luonto.

Onko sinulla joku luontopaikka, johon palaat kerta toisensa jälkeen, vain koska sieltä saat voimaa ja hyviä energioita?

Seuraavassa postauksessa kerron meidän pääsiäisestä Kuusamossa.

Kiipeilevä mutsi