tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kotiinpaluu

Eilen leiriytyessämme Manamansaloon auton startti alkoi reistailemaan. Päätimme katsoa yön yli ja miettiä sitten mitä tehdän reissun suhteen. Otetaanko riski ja jatketaan matkaa vai palataanko kotiin mikäli auto on yhteistyökykyinen.
Tänän sitten olimme puolilta päivin lähdössä jatkamaan matkaa. Heti muutaman kilometrin päässä oli lossi ja kun tulimme lossille, mies sammutti auton. Sepä ei sitten meinannutkaan enää lähteä käyntiin. Viimein starttasi ja päätimme siinä samalla sekunnilla lähteä ajelmaan kotipuoleen. 
Niinpä tämä päivä olikin viimeinen reissupäivä, vaikka alunperin suunnittelimme palaavamme keskiviikko iltana kotiin. Päivä meni pitkälti tien päällä, sillä matkaa autonvuokrauspaikkaan oli lähes 400km. 

Hieman meitä tietysti harmitti tämä äkillinen reissun loppuminen, mutta oli parempi viedä auto korjattavaksi kun joka kerta startatessa jännittää lähteekö se käyntiin. 

Vähän jäi hampaankoloon, että jospa vielä loppulomasta tekisi pienen reissun vaikka sitten omalla autolla yöpymismökeissä yöpyen. Saas nähdä. 

Reissupostauksia tulee varmasti jatkossakin, mutta tuskin ihan päivittäin. Voi olla, että postaamme mökkireissuiltakin, koska mökit joilla käymme sijaitsevat eri paikkakunnilla ka niissä on kivoja postausaiheita. Pysy siis mukana. 

Täss vielä fiilistelykuvia eilis illan auringonlaskusta Oulujärvellä. Aika kaunista, eikö? 




Suomen suvi on niin upea ja kaunis! Lämpimät säät jatkuvat, joten nautitaan tästä nyt täysin siemauksin! 

Me saavumme kohta kotiin, ja alkaa armoton tavaroiden purku. Huh. 

Kiitos kun reissasit kanssamme kauniissa Suomen suvessa! 

Mama



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti